Kuulostaahan tämä nyt älyttömältä pyöritykseltä – koronavirus piinaa liigajoukkueiden alkanutta treenikautta: ”Askel uuteen aikaan on otettu…”

Kuva: Juha Tamminen
Monessa liigaseurassa on päällä niin sanottu sirkus koronavirusfarssin vuoksi. Arkea leimasivat ensiksi kauden keskeyttäminen täydellisen lässähdyksen myötä jo maaliskuussa ja nyt esimerkiksi yt-neuvottelut pelaajistoa myöten. Lisäksi myös treeniolosuhteet ovat toistaiseksi kaukana normaalista.
Viime kaudella pudotuspelipaikkojen ulkopuolelle jäänyt TPS käynnisti valmistautumisen toivottavasti ensi syksynä alkavaan kauteen virallisesti keskiviikkona. Joukkue tiedotti tuoreimmista kuulumisista kotisivuillaan.
Vallitsevan tilanteen vuoksi yksi pelaaja kerrallaan suoritti paikallisen Gatorade Centerin kuntosalissa pyöräergometritestin, jolla selvitettiin pelaajien nykykuntoa. Pelaajat saapuivat myös hallille porrastetun aikataulun mukaisesti, ylimääräisiä kontakteja vältellen.
Loppuviikon ajan kestävän testirupeaman päätteeksi TPS:n pelaajat harjoittelevat itsenäisesti etätöiden merkeissä, yksilöllisten ohjelmien ohjaamana sekä viranomaisohjeistuksia noudattaen.
Keskiviikkona oudon kuuloiseen pyöritykseen törmäsi muiden lisäksi Tapparasta tullut Juhani Jasu.
– Pakko myöntää, että ihan jännitti aamulla. Lähinnä siis se, että löydänkö oikeasta ovesta sisälle. Hienolta tuntui astua halliin TPS:n pelaajana, vaikka onhan tämä täysin erikoinen ja omalaatuinen tilanne koronaviruksen myötä.
Arjen hankala tilanne vaatii nyt pinnaa. Jokaisen tulisi sopeutua, huomioida turvavälit sekä pysyä luonnollisena. Jasu painottaa sitä, että nyt täytyy rakentaa tavat, joilla pelaaja pääsisi mahdollisimman hyvään kuntoon poikkeuksellisissa olosuhteissa.
– Tästä se uuteen kauteen valmistautuminen joka tapauksessa alkaa ja ensimmäinen askel uuteen aikaan on otettu.
Eurajoella syntynyt kaksinkertainen Suomen mestari pelasi päättyneellä kaudella siis Tapparassa. Hän iski runkosarjan 56 ottelussa tehot 3+7=10 (-4). Nyt edessä olisi uusiin joukkuekavereihin tutustuminen.
– Joukkuekemian rakentaminen siirtyy nyt myöhäisempään ajankohtaan, mutta mennään rauhallisen luottavaisena eteenpäin.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- HS: Jesse Puljujärven erityispiirre teki vaikutuksen Ville Peltoseen – ”Tosi mieluinen yllätys”
- Urheilucast: Teemu Pulkkinen neuvotteli Liiga-seuran kanssa!
- Florida Panthers sai huojentavia suomalaisuutisia NHL:ssä
- Doug Shedden antoi heti palaa: ”Jos täällä on vielä samoja tuomareita…”
- Urheilucast: Viljami Nieminen sai rahakkaan tarjouksen toiselta Liiga-seuralta – vastasi ”kiitos ei”
- Jokerit pelaajakaupoilla – vahvistuu kultaleijonalla!
- Liiga-seura teki rumat tappiot
- Oliver Kapanen osui jälleen NHL:ssä – valmentaja ei silti anna vastuuta
- Kultaleijona Jussi Olkinuora: uusi seura!
- Janne Juvonen: uusi seura selvillä!
- Vaasan Sport iski pöytään jättiuutisen – muut Liiga-seurat jäivät nuolemaan näppejään
- Suomalainen yllätysnimi kutsuttiin NHL:ään!
- Ilves: maajoukkuevahti haaviin!
- Kultaleijona Jussi Olkinuora: uusi seura!
- HäSa: HPK hankkimassa kokeneen hyökkääjävahvistuksen
- Kurinpito jyrähti! HPK-tähdelle pitkä pelikielto: ”Yllättävä ja halpamainen isku”
- Teemu Pulkkinen: uusi seura on nyt selvillä!
- IS: Näin agentti kommentoi hyllytetyn suomalaislupauksen tilannetta: ”Olemme ehdottaneet…”
- Leijonat-hyökkääjä sai rajun rangaistuksen: ”Aivan liian paljon”
- Joose Antonen löysi uuden osoitteen Liigasta!