Nuorten maailmanmestarivalmentaja palaa Lahteen – hyppää Pelicansin luotsiksi

Viime kaudella totaalisesti flopannut ja pudotuspelipaikkojen ulkopuolelle jäänyt Pelicans tiedotti kotisivuillaan, että seuran uusi luotsi on Tommi Niemelä (kuvassa oikealla).
TIEDOTE: pelicans.fi/fi-fi/article/…
#PelicansFi #Liiga
Pelicansin ja Niemelän välinen valmentajasopimus kattaa seuraavat kaksi kautta ja sisältää lisäksi option kausista 2022-24.
– Saamme nykyaikaisen ja kunnianhimoisen valmentajan, joka on käynyt läpi Pelicansin valmentajapolun ja tuntee päijäthämäläisen kiekkoilun toimintaympäristön. Niemelä on meritoitunut nuorten pelaajien kehittäjänä ja kerryttänyt tietotaitoaan niin ulkomailla kuin nuorisomaajoukkueiden mukana, urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen kommentoi.
Alle 18-vuotiaiden maajoukkueen maailmanmestariksi keväällä 2018 piiskannut Niemelä palaa Lahteen Euroopan kierrokseltaan.
Hän valmensi Pelicansin A-nuoria kaudella 2014-15, mutta sen jälkeen Niemelä oli nuorisomaajoukkueiden ja NLA-joukkue Lausannen peräsimessä. Sveitsissä hän toimi kakkosluotsina.
– Mahtavat fiilikset paluusta henkiseen kotiin, missä on tullut otettua valmentajana ensimmäiset askeleet. Pelicansilla on aina ollut erityinen paikka omassa lätkäsydämessä, Niemelä kertoi.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Toimittaja: Kristian Vesalaisesta iso paljastus
- Tappara-tähti lähtee olympialaisiin!
- Näkökulma: Liigan uusi sarjajärjestelmä on paniikkiratkaisu pahimmasta päästä
- TPS rysäytti ison sopimuksen pöytään!
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana