HPK hankki kovan potentiaalin taiturin – vastuu ei pelota: ”Haluan olla mukana tuloksenteossa”
Kuva: Juha Tamminen
Hyökkääjä Jesse Mankinen hakee uutta nousua uralleen HPK:sta.
Mankinen solmi maaliskuussa hämeenlinnalaisjoukkueen kanssa kaksivuotisen pelaajasopimuksen, joka sisältää jälkimmäisen kauden osalta option ulkomaansiirtoon.
28-vuotiaalle laiturille on tarjolla suuri rooli, sillä HPK:n urheilujohtaja Mika Toivolan mukaan Mankista kaavaillaan kahteen kärkikenttään.
Vastuu ei kuitenkaan vaikuta taituria pelottavan.
– Haluan olla mukana tuloksenteossa. Se ei aseta paineita, että odotetaan tällaista, tiedostan sen, että odotuksia on. Haluan palata takaisin, sille tasolle, millä olen pystynyt pelaamaan ja ehkä vielä paremmalle tasolle, Mankinen toteaa HPK:n nettisivulla.
Päättynyt sesonki oli Mankiselle vaikea, sillä alkukaudesta tullut loukkaantuminen teki paluun omalle tasolle haastavaksi.
Kaudella 2018-19 Pelicans-paidassa uransa ennätyspinnoja (39) sivunnut Mankinen summasi päättyneellä sesongilla 39 ottelussa vain 11 (6+5) tehopistettä ja tie vei lahtelaisseuran helmikuun tyhjennysmyynnissä Sveitsin pääsarjaseura HC Davosiin.
Reissu päättyi koronaviruspandemian vuoksi lyhyeen ja Mankinen ehti pelata käkikellomaassa vain kuusi ottelua tehoin 0+2=2.
Pesti oli lyhyydestään huolimatta mieluinen.
– Peli Sveitsissä oli sellaista, mistä pidin ja muutoinkin nautin koko reissusta. Runkosarjan jälkeen treenattiin pari viikkoa ja odoteltiin, mutta sitten tuli ilmoitus, että kausi ei jatku enää. Ilmoitus kotiinlähdöstä tarkoitti sitä, että kamat kasaan ja kotiin. Seura kyllä hoiti asiat tosi hyvin siellä päässä, Mankinen kehuu.
Aiemmin Liigassa Pelicansin lisäksi SaiPaa ja KalPaa edustanut Mankinen odottaa innolla uutta haastettaan Hämeenlinnassa.
– Oon tykänny tavasta, jolla HPK pelaa, aina ollut hankala vastustaja. Sovin mielestäni hyvin Kerhon tyyliin. Monipuolisuus on valttini, tilanteessa kuin tilanteessa minuun voi luottaa, vinkkaa kokenut laituri.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- IS: Topi Nättiseltä täystyrmäys Kärppien oudolle tempaukselle – ”Käsien pesua”
- Jenni Hiirikoski nostaa esiin Naisleijonien neljä vastuunkantajaa: ”He ovat kantavia voimiamme”
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- Leijonille karu takaisku – uusi NHL-vahvistus olympiajoukkueeseen!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- Hurja määrä tulivoimaa! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -puolustajat
- Tanskan mestari Markus Oden palaa Suomeen – tässä uusi seura
- Oho! Ilves lainaa puolustajansa toiseen Liiga-seuraan
- AL: Tappara-tähti teki päätöksensä – ensi kauden seura selvisi!
- SK: Ilveksen johtohahmo lähtee kilpailijan leiriin!
- Ben Bloodista jysähti iso paljastus!
- Milanon olympia-areenasta shokkipaljastus!
- Lähde: Tässä on Niklas Rubinin ensi kauden seura
- JYPiltä karu päivitys – maalipörssin kärkimies Leevi Tukiainen pitkään sivussa!
- Yllätyskauppa! HIFK ja Ässät vaihtoivat hyökkääjiä
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- Roope Taponen: uusi osoite Liigasta!