Mistä rahaongelmaiset Liiga-seurat haalivat ensi kaudeksi vahvistuksia? Tässä neljä kiekkosarjaa ja pelaajaesimerkkiä
Kuva: Juha Tamminen
Useat Liiga-seurat taistelevat tällä hetkellä tosissaan, että saavat pidettyä toiminnan pystyssä myös ensi kaudella. Samaan aikaan joukkuetta pitäisi jo kasata ensi kautta varten.
Vahvistusten – tai ylipäätään pelaajien – hankkiminen voi olla haastavaa minimaalisilla resursseilla. Nostimme esiin neljä sarjaa, joista Liiga-seurat voisivat hankkia pelaajia huokeampaan hintaan, ja nostimme jokaisesta sarjasta esiin yhden esimerkkipelaajan.
4. Allsvenskan: Kelsey Tessier
Allsvenskanista pelaajia ei saa pilkkahintaan, mutta Liigan pitäisi pystyä kuitenkin maksamaan enemmän kuin Ruotsin divarin. Tasoltaan sarja on kuitenkin lähempänä Liigaa kuin Mestistä, joten laadukkaita pelaajia riittää. 30-vuotias kanadalaissentteri Kelsey Tessier voisi olla yksi Liiga-seurojen budjetissa olevista pelaajista. Hän iski päättyneellä kaudella 50 ottelussa tehot 11+28=39. Hän vieraili Liigassa kaudella 2014-15, kun hän pelasi viisi ottelua Sportissa kiikaritehoilla. Sen jälkeen Tessier on kunnostautunut kovana pistemiehenä useammassa eurooppalaisessa seurassa.3. ECHL: Cole Ully
Vielä 2010-luvun alussa Liiga-seurat hankkivat jatkuvalla syötöllä kovia AHL-pistemiehiä. Viime vuosina AHL-pelaajat ovat käyneet liian kalliiksi monille seuroille, ja vahvistuksia on haettu AHL:n farmista ECHL:stä. Sama trendi jatkuu varmasti ensi kaudella. Cole Ully voisi olla yksi mielenkiintoisimmista ECHL-nimistä. Häntä pidettiin aikanaan yhtenä Dallas Starsin parhaista lupauksista, mutta hän ei onnistunut nousemaan NHL-tasolle. Nyt 25-vuotias laitahyökkääjä voisi olla kiinnostunut hakemaan uralleen vauhtia arvostetummista sarjoista. Viime kaudella Ully tykitti 53 ottelussa tehot 12+36=48.
2. Mestis: Jarkko Harjula
Kun Liigassa rahat ovat vähissä, katseet pitää kääntää sinne, missä rahat ovat vielä tiukemmalla: Mestikseen. Liigan taso tulee varmasti tippumaan ensi kaudeksi, joten Mestiksen huippupelaajista tulee entistä houkuttelevampia hankintoja. Useat Mestiksen parhaat pistemiehet ovat jo tehneetkin sopimuksen Liigaan. Jäljellä on vielä 25-vuotias Jarkko Harjula. Laitahyökkääjä nakutti Hokkin riveissä 49 otteluun tehot 24+30=54. Kyse ei ole mistään yhden kauden ihmeestä, sillä Harjula on aiempina kausina nakuttanut vakuuttavia tehoja myös RoKin paidassa.1. A-nuorten SM-liiga: Jolle Nikander
Rajallisten resurssien vuoksi Liiga-seurat saavat erinomaisen mahdollisuuden antaa vastuuta junioreilleen. Kaikista seuroista ei kuitenkaan löydy vakuuttavia omia lupauksia, joten verkot pitää heittää laajemmalle A-nuorten SM-liigaan. Jokereiden 20-vuotias sentterilupaus Jolle Nikander on yksi mielenkiintoisimmista nimistä. Hänellä ei ole sopimusta ensi kaudesta, eikä hän KHL-Jokereissa ole todennäköisesti jatkamassa. Nyt Liigasta voisi löytyä näytönpaikka sentterille, joka tykitti 51 ottelussa tehot 15+43=58.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Nuorista Leijonista tuttu maalivahti: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- SaiPa iski tiskiin kolme sopimusta!
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!