Päättyykö upea ura? Entinen Jokerit-tähti avoimena: ”En tiedä, olenko enää niin nälkäinen”
Kuva: Ilari Savonen
Maalivahti Henrik Karlssonin uran jatkosuunnitelmat eivät ole vielä selvillä.
Aiemmin tällä viikolla kazakstanilainen vesti.kz-sivusto uutisoi, että 36-vuotias konkarivahti ei saa enää jatkosopimusta Barys Nur-Sultanilta, mutta Karlsson kertoo, ettei seura ole ilmoittanut hänelle vielä mitään. Nykyinen sopimus umpeutuu 30. huhtikuuta.
– En ole ajatellut paljoa asiaa, enkä ole kuullut agentiltani paljoa, joten en tiedä, löytyykö vielä kiinnostusta. Minulla on takana kaksi vahvaa vuotta, joten olen melko luottavainen sen suhteen, että voisin pärjätä jossain hyvin, Karlsson kertoi tuoreeltaan HockeyNews-sivustolle.
Ruotsin ja Kazakstanin kansalaisuudet omaavan maalivahdin vastuu putosi kuluneella kaudella Barysissa. Karlsson esiintyi 20 ottelussa torjuntaprosentilla 92,5.
Jokereistakin tuttu maalivahti kertoo, että hän voisi jatkaa uraansa vielä Barysissa, mutta muualle siirtyminen ei välttämättä enää kiinnosta.
– Rehellisesti sanoen: en tiedä, olenko enää niin nälkäinen, Karlsson paljasti.
LUE MYÖS:
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”