Vuosi sitten Suomessa vallitsi odottava tunnelma. Suomi valmistautui suureen taisteluun – Leijonat Bratislavassa, kansalaiset kotirintamalla. Jääkiekon MM-kisojen välieräottelu Venäjää vastaan alkaisi Ondrej Nepela Areenalla paikallista aikaa kello 15.15, Suomessa kello 16.15.

Valmistautumisenkin piti siis alkaa jo aamupäivällä. Suomessa jääkaapit ladattiin täyteen odottamaan kisastudioita, joita pidettiin joka notkossa Hangosta Nuorgamiin. Bratislavassa Leijonat ei käynyt lainkaan aamujäällä, vaan aamupäivällä kropat viriteltiin täyteen iskuun fysioterapeutti Hero Malin vetämällä jumpalla.

Lounaan jälkeen oli päiväunien aika. Mutta sitten alkoi eräässä hotellihuoneessa tapahtua kummia. On mahdoton todistaa, että Venäjältä olisi tarkoituksella yritetty vaikuttaa Leijonien valmistautumiseen, mutta vaikea tällaiselta ajatukselta on välttyäkään.

Päättyneen kauden Venäjällä KHL:n Dinamo Moskovassa pelanneen puolustaja Miika Koiviston (kuvassa välierässä Venäjän Jevgeni Dadonovia vastaan) puhelin alkoi nimittäin soida toistuvasti.

– Minulla oli toisessa puhelimessani venäläinen liittymä, koska käytän sillä puhelimella esimerkiksi venäläistä nettipankkia. Muutama tunti ennen peliä, kun yritin nukkua päiväunia, se puhelin alkoi soida. Se soi vaikka miten monta kertaa. Ruudulla luki vain puhelinoperaattorin nimi, ”Megafon soittaa”. Laitoin puhelimen tilaan, jossa puhelut tulevat läpi vain, jos samasta numerosta soitetaan monta kertaa lyhyen ajan sisään. Ne soittivat niin kauan, että puhelu tuli taas läpi. Sitten sammutin puhelimen kokonaan. Sellaisia puheluita ei ollut tullut koskaan aiemmin, eikä ole tullut koskaan sen jälkeen, Koivisto kertoo kirjassa Kultaleijonien Tarina 2019.

Ajankohta oli tosiaan melko jännä: lauantaina puolen päivän maissa, ja sattumalta muutaman tunnin kuluttua on alkamassa MM-välierä, jossa vastassa on Venäjä…

– En oikein usko sattumaan tässä asiassa, Koivisto kuittaa.

Koivisto tiesi etukäteen senkin, että venäläinen mentaliteetti voi kääntyä Leijonien eduksi.

– Siellä turhaudutaan helposti, jos asiat eivät mene kuten he ovat ajatelleet. Tiesimme, että heillä ei välttämättä riitä maltti pelata suunnitelman mukaan – jos siis jokin suunnitelma oli tehty. Kun heitä saa vähän epämukavuusalueelle, siellä alkaa helposti tuskailu ja kuskailu, ja tähtipelaajien vaihdot alkavat pitenemään, jolloin toiset eivät ole tyytyväisiä tilanteeseen. Tiesimme, että se kaikki sataa meidän laariimme, Koivisto kertoo kirjassa.

Itse ottelu oli sitten pala jos nyt ei kauneinta, niin ainakin upeinta suomalaista jääkiekkohistoriaa. Ottelu eteni hyvinkin tarkasti Koiviston ennakoimalla tavalla. Suomi sai tylsytettyä Venäjän valtavan hyökkäysarsenaalin ja pidettyä venäläiset poissa aivan vaarallisimmilta maalipaikoilta. Ja alusta asti näki, että Kevin Lankinen on maalinsa suulla aivan ilmiömäisessä vireessä. Alkoi näyttää siltä, että tänään kiekko ei yksinkertaisesti voi mennä Lankisen taakse.

– Joskus sen vain aistii vaihtoaitioonkin, että maalivahdilla on flow päällä: nyt on jätkä sellaisessa tilassa, että tänään vain ei mene. Tämä hakee kaikki kiekot näkökenttäänsä ja poimii kaikki kudit, ja aitiossa tulee fiilis, että nyt muuten mennään kohti kirkkoa ja kovaa, maalivahtivalmentaja Kari Lehtonen kuvailee värikkääseen tyyliinsä kirjassa.

Kerta toisensa jälkeen venäläiset saivat kokea Lankisen etevämmäksi, ja näiden turhautuminen alkoi näkyä Pihtiputaan mummon kammariin asti. Ja sitten kävi kuten tällaisissa peleissä usein käy: Marko Anttila laukoi irtokiekon Andrei Vasilevskin längistä maaliin ajassa 50.18. Mörkö löi taas sisään!

– Mutta oliko se edes mikään laukaus? Enemmänkin sellainen suupaisu, tilannetta vierestä seurannut Juho Lammikko vitsailee kirjassa.

– Kyllä se mun mielestä ihan laukaus oli. Mutta oli se minultakin vain sellainen reagointi. Näin, että veskari ei ollut ihan valmiina, ja koitin vain ampua mahdollisimman nopeasti kohti maalia, Anttila kuittaa.

– Olihan se ihan mieletön fiilis. Tuollaiset maalit tuntuvat niin sanotusti koko kropassa. Se tunne menee luihin ja ytimiin, Anttila kuvailee.

Loppuminuuteilla Venäjän pommitus Suomen maalia kohti vain yltyi, mutta Leijonat esitti yhden Suomen urheiluhistorian urheimmista puolustustaisteluista. Koko Leijonien viisikko joutui olemaan kentällä pitkälti yli kaksi minuuttia, ja Venäjä hyökkäsi kuuden maailmantähden voimin.

Mutta Lankisen valamaa muuria Venäjän tähdet eivät onnistuneet ohittamaan.

– Kun peli alkoi kulkea hyvin, itsestänikin alkoi tuntua, että ihan sama mitä ne yrittävät, tänään ei mene yhtään. Viimeisellä minuutilla tiesin, että ei mene. Ja sitten venäläisetkin alkoivat tietää, että tänään ei vain mene, Lankinen kertoo kirjassa.

Suomi siis voitti Venäjän 1–0 ja eteni seuraavana päivänä pelattavaan MM-finaaliin. Päivän MM-kisavisa käsittelee luonnollisesti välierän tapahtumia.

1: Marko Anttila teki Suomen voittomaalin, mutta ketkä saivat maaliin syöttöpisteen?

2: Kuinka monta kertaa Kevin Lankinen torjui ottelussa? Entä Venäjän maalivahti Andrei Vasilevski?

3: Ketkä kuusi Venäjän pelaajaa tulivat jäälle, kun peliaikaa oli jäljellä 1 minuutti ja 45 sekuntia? Ja paljonko tehopisteitä nämä kuusi olivat tehneet NHL:ssä päättyneellä kaudella?

4: Ketkä viisi suomalaista kenttäpelaajaa olivat näitä vastassa koko loppuajan?

5: Kuka sai välierästä Leijonien sisäisen parhaan pelaajan palkinnon? Bonus: Miten valinta suoritettiin, ja mikä tuo palkinto oli?

Vastaukset seuraavalla sivulla (2).

Vastaukset edellisen sivun kysymyksiin.

1: Henri Jokiharju ja Joel Kiviranta. Jokiharju karvasi kiekon hyökkäyspäädyssä venäläisiltä ja sai törkättyä sen viivalle Jokiharjulle, joka laukoi. Kiekko osui Venäjän maalin edessä seisseen puolustaja Nikita Zaitsevin luistimeen ja kimposi siitä Anttilalle, joka laukoi heti.

2: Lankinen (kuvassa alla) 32 torjuntaa (11+11+10). Vasilevski 28 torjuntaa (15+8+5).

Getty Images

3: Nikita Kutšerov (Tampa Bay, 41+87=128 pistettä), Aleksandr Ovetškin (Washington, 51+38=89), Jevgeni Malkin (Pittsburgh, 21+51=72), Jevgeni Kuznetsov (Washington, 21+51=72), Jevgeni Dadonov (Florida, 28+42=70) sekä KHL:ssä pelannut Nikita Gusev (SKA Pietari, 17+65=82). Jäällä olevat venäläiset olivat siis tehneet päättyneellä kaudella NHL:ssä yhteensä 162+269=431 tehopistettä.

4: Niko Ojamäki, Juhani Tyrväinen, Sakari Manninen, Atte Ohtamaa ja Jani Hakanpää.

5: Kevin Lankinen. Edellisessä ottelussa parhaan pelaajan palkinnon saanut pelaaja valitsi aina palkinnon saajan. Palkinto oli yhteistyökumppani Sokos Hotelsin Leijonille lahjoittama kylpytakki, joka siis kiersi kisojen ajan.

Mitä kummallista Kevin Lankiselle tapahtui ottelun viimeisen puolen minuutin aikana, mitä hän mietti ottelun loppuhetkillä, miksi joukkuekaverit epäilivät Lankisen loukkaantuneen, mitä Lankinen ihmetteli maatessaan ottelun jälkeen fysioterapeutti Hero Malin hierontapöydällä sekä paljon muita yksityiskohtia myös Venäjä-ottelusta selviää kirjasta Kultaleijonien Tarina 2019.

Kirjan hinta postikuluineen on MM-visojen aikana vain 20 euroa. Voit tilata 328-sivuisen kirjan tästä linkistä. Lisää tuote ostoskoriin ja kirjoita tilausvaiheessa kampanjakoodi-kenttään sana ”kultaleijonat”, niin hinta putoaa 20 euroon.

Leijonat.com järjestää MM-kisavisan viime kevään kisoihin liittyen joka päivä toukokuun 24. päivään asti. Tuona päivänä piti pelata tämän kevään MM-finaali.