Muistatko? Leijonahyökkääjä paljasti myöhemmin: pelasi koko MM-turnauksen nilkka murtuneena
Kuva: Ilari Isotalo
Hyökkääjä Pekka Jormakka pelasi kahden vuoden takaiset MM-kilpailut pienen murtuman kanssa.
Hyökkääjän nilkkavamma tuli KHL-pudotuspelien kolmannessa ottelussa HK Sotshia vastaan. Laitahyökkääjä pelasi täten loput pudotuspelit ja sekä kaikki kevään leijonapelit puolikuntoisena.
Alle tuli kova määrä pelejä: Jormakka oli Leijonien mukana ensimmäisiltä leiriviikoilta lähtien. Kevät huipentui MM-kisoihin Tanskassa.
– Kyllä sitä jalkaa tarkkailtiin ennen kisoja leirin aikana päivittäin, että pystynkö osallistumaan kisoihin. Sillä pystyi kuitenkin hyvin luistelemaan, joten koin olevani pelikunnossa, Jormakka kommentoi tuolloin Leijonat.comille.
Jormakan MM-turnaus jäi tehopisteiden valossa vaisuksi, sillä kahdeksassa ottelussa hyökkääjä ei saanut yhtään tehopistettä. Alemmissa hyökkäysketjuissa raatanut laituri pystyi pelaamaan kivuista huolimatta.
– Kyllä se särki ajoittain. En tiedä vaikuttiko se pelisuorituksiin mitenkään. Vaikea sanoa.
MM-otteluiden jälkeen Jormakka käväisi nilkkaleikkauksessa.
Haastattelu on julkaistu ensimmäisen kerran kesäkuussa 2018.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- MTV: HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Kiekko-Pojilta kovia hankintoja – Haaviin Liigan ja Mestiksen mestarit
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- IS: Suomen NHL-hyökkääjä kummastelee – kutsua MM-kisoihin ei kuulu
- SaiPa: iso menetys!
- Ilves: radikaali veto!
- Ilves tiputti melkoisen yllätyksen – nimimies tekee paluun!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä löysi uuden seuran rapakon takaa!
- Entinen NHL-kolossi sai lähteä – Liiga-siirto sinettiä vaille valmis!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Christopher Gibson: ulos
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- Liigassa tehoillut tähti lähellä jättidiiliä – ”Yksi Euroopan parhaiten palkatuista”