Teemu Selänteeltä huvittava muisto Stanley Cup -mestaruudesta - "Komensi minut jatkuvasti kaukaloon"

Moni suomalainen kiekkofanaatikko muistanee kesän 2007. Teemu Selänne voitti Anaheim Ducksin paidassa apukapteenina Stanley Cupin. Yksi kaikkien aikojen suomalaispelaajista iski runkosarjan 82 pelissä tehot 48+46=94 (+26), 21 pudotuspeliä toivat tehot 5+10=15 (+1). Tämän kauden 2019-20 vähintäänkin kummallisessa sarjassa alkaa pian pudotuspelit. Selänne muistelee NHL.comin suomenkielisessä haastattelussa sitä, minkälaista aikaa playoffit ovat. – Olin niin innoissani silloin. Minulla oli vaikeuksia nukkua pudotuspelien aikana, kun olin niin keskittynyt, enkä malttanut odottaa pääseväni kaukaloon. – Ja pelien jälkeen oli hankalaa saada unta, kun kävi vielä kierroksilla. Viidettä finaalia edeltäneenä iltana oli vaikeaa käydä nukkumaan, kun ajatukset pyörivät seuraavassa päivässä ja mahdollisuudessa tehdä historiaa jääkiekkoilijana. Ducks voitti mestaruuden vietyään Stanley Cup -finaalit voitoin 4-1. Ottawa Senatorsille jäi tuolloin luu käteen. – En tiedä, montako tuntia nukuin sinä yönä. Ja olen aina sanonut, että vaikeinta oli odottaminen pelipäivinä. Ne päivät olivat pitkiä, ja toisinaan sitä toivoi, että matsin alku lähestyisi nopeammin. – Me luotimme itseemme. Johdimme sarjaa 3-1 ja uskoimme, että se ratkeaisi. Pukukopissa oli tavallista hiljaisempaa ottelun alla, mutta kyllä siellä tunsi, että kaverit ovat valmiina. Se oli upea tunne. Ratkaiseva ottelu oli Selänteen mielestä kummallinen. – Tuli outoja maaleja. Muistan, kun vastustaja kavensi 3-2:een, joten johdimme enää yhdellä maalilla. Kiekko oli Ottawalla, ja pian he tekivät oman maalin. Sellaista ei näe kovin usein. Kun peli oli 4-2, emme enää katsoneet taaksemme. – Kun menimme kolmannen erän alussa 5-2 johtoon, tilanteesta pystyi melkein jo nautiskelemaan loppuajan. Ei tarvittu enää paljon, että saimme 60 minuuttia täyteen. Selänne selittää, että viimeisten viiden minuutin aikana hän ei enää edes halunnut jäälle. Hänellä on kerrottavaan hauska muisto. – Halusin vain nauttia siitä hetkestä, katsella ympärilleni ja jakaa sen joukkuetovereideni kanssa, mutta (päävalmentaja Randy) Carlyle komensi minut jatkuvasti kaukaloon. Nyt se tuntuu aika hauskalta muistolta. Se oli ainutlaatuinen kokemus, ja yritimme nauttia sen jokaisesta sekunnista.