TPS jysäytti kovan hankinnan! Ruotsin mestari saapuu Liigaan – ”Puolustusosaamista ja voittamisen kulttuuria”
TPS on solminut vuoden mittaisen sopimuksen ruotsalaispuolustaja Oliver Bohmin kanssa.
28-vuotias ruotsalainen esittäytyi turkulaisseuran kannattajille TPS:n Instagram-tilin tarinat -osiossa.
Bohm siirtyy Turkuun Ruotsista, jossa hän on pelannut edelliset neljä kautta Växjö Lakersin takalinjoilla. 191-senttinen ja 100-kiloinen Bohm voitti Växjön riveissä myös Ruotsin mestaruuden keväällä 2018.
– Saimme isokokoisen puolustajan, jonka vahvuus on nimenomaan puolustuspelaamisessa. Oliver tuo meille puolustusosaamista ja voittamisen kulttuuria. Hän on pelannut urallaan suuren määrän kovia pelejä Frölundan ja Växjön paidassa ja hän tietää mitä menestymisen eteen täytyy tehdä, hehkuttaa TPS:n pelaajatarkkailija Tomi Kallio joukkueen nettisivulla.
Koko aiemman uran kotimaassaan pelannut Bohm on tuoreesta sopimuksesta innoissaan.
– Olen saanut TPS:n visiosta todella hyvän vaikutelman. En voisi olla enempää innostuneempi tulevasta kaudesta! Tuntuu hienolta päästä pelaamaan kotiotteluja Gatorade Centeriin ja auttamaan TPS:ää eteenpäin, Bohm toteaa ja jatkaa:
– Keskusteluni organisaation kanssa loivat minulle positiivisen tunteen tulevasta. Odotan innolla uutta haastetta.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jori Lehterä HIFK:n suuri kysymysmerkki – Ismo Lehkonen näkee selvän vaaran
- Jokerien Liiga-paluu saa ikävän käänteen – tässä illan ketjut
- Liiga-avauksen alla tärähti – neljä sääntömuutosta!
- Jukka Jalonen kohtasi Leijonat vastustajana – myöntää suoraan: ”Todella outoa”
- MTV: Liigan playoffit uusiksi – tuttu systeemi tekemässä paluun
- MTV: Liigaan iso sääntöuudistus juuri ennen kauden alkua
- Ruotsista kajahti suora vaatimus Rikard Grönborgille – ”Tuo se mukanasi Suomesta”
- Niclas Westerholm: paluu Liigaan!
- IS: Jokereille karu takaisku juuri ennen Liiga-avausta – ”Turhauttavaa”
- Ismo Lehkonen Ylellä: Tämä huolettaa Patrik Laineen NHL-tilanteessa
- Ruotsista kajahti suora vaatimus Rikard Grönborgille – ”Tuo se mukanasi Suomesta”
- Niclas Westerholm: paluu Liigaan!
- Urheilucast: Kiekkolegenda haluaa takaisin Liigaan – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Jokerit jää taakse – IL: Liiga-konkari vaihtaa seuraa
- NHL jää taakse – Liigasta tuttu hyökkääjä siirtyy Venäjälle
- Suomalaispuolustajalle iso kunnia Sveitsissä – valittiin joukkueensa kapteeniksi!
- IS: Jokereille karu takaisku juuri ennen Liiga-avausta – ”Turhauttavaa”