Painoon hurja nousu! NHL-megalahjakkuudella yllättävä tavoite: ”Haluan näyttää Hulkilta”

Buffalo Sabresin äärimmäisen potentiaalin omaava tähtipuolustaja Rasmus Dahlin ei jäänyt paikalleen, kun tieto NHL-kauden päättymisestä varmistui.
Sabres oli yksi seitsemästä NHL-joukkueesta, jonka kausi on varmuudella ohi. Sabresin seuraavaa ottelua voidaan joutua odottamaan pahimmillaan ensi tammikuuhun saakka.
– Asiat menivät miten menivät. Eipä niille hirveästi voi mitään tehdä. Mutta nyt kaikki ruotsalaiset kaverini ovat siellä, ja itse istun kotona häviäjänä. Se tuntuu pahalta ja turhauttaa. Ei ole kivaa, 20-vuotias Dahlin valitteli Göteborgs Posten -lehden haastattelussa.
Dahlin harjoittelee tällä hetkellä kotiseudullaan Göteborgissa. Nuori Sabres-tähti keskittyy erityisesti lihasmassan hankkimiseen.
– Tulen näyttämään Hulkilta, hän latasi.
– Olen käynyt kuntosalilla oikeastaan aika paljon. Minusta on tulossa jykevä! Kokkaan paljon ruokaa – esimerkiksi kanankoipia. Murrosikäni alkaa olla pian ohi, joten se on auttanut minua myös. Sabres on pyytänyt minua keräämään lihasmassaa, Dahlin sanoo.
NHL:ään siirtymisen jälkeen Dahlin on nostanut painoaan 85:sta kilosta 93:ään. Vaakalukemaan voidaankin odottaa merkittävää nousua seuraavaan NHL:n harjoitusleiriin mennessä.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Suomalaispuolustaja vaihtaa maisemaa NHL:ssä!
- Toimittaja: Suomalainen ykkösvaraus vaihtamassa maisemaa NHL:ssä!
- Petri Kontiolan käyttämä lempinimi TPS:n ykkösketjusta sai Jani Alkion repeämään täysin: ”Lunastan tämän käyttöön”
- Risto Dufva letkautti jälleen lehdistötilaisuudessa – tila hiljeni ja Olli Jokinen pidätteli pokkaansa
- Patrik Laine iskettiin ykkössentteriksi – tulosta tuli välittömästi
- Winnipeg Jets karsi NHL-miehistöään: suomalaiskaksikolle lähtöpassit
- Liigassa ihastuttanut suomalaishyökkääjä näytti kykynsä NHL-jäillä – iski huipputehot: ”Hänet palkittiin kovasta työstä”
- Liigan kurinpito jyrähti: Pelicans-tähti pitkään pelikieltoon!
- Kuka olisi uskonut? Liigan pistepörssissä harvinainen tilanne
- Liigan käsittämätön tehoputki katkesi viimein – onko vastaavaa nähty koskaan?
- IL: Tässä ykkösehdokas Ilveksen uudeksi päävalmentajaksi – huippunimi korvaa Antti Pennasen?
- Petri Kontiolan käyttämä lempinimi TPS:n ykkösketjusta sai Jani Alkion repeämään täysin: ”Lunastan tämän käyttöön”
- MTV Urheilu: Tappara kiinnostui Petri Kontiolasta – näin taiturihyökkääjä kommentoi mahdollista paluutaan kirvesrintoihin
- IL: Liiga-kiekkoilijaa syytetään raiskauksesta
- Liigan kurinpito jyrähti: Pelicans-tähti pitkään pelikieltoon!
- Kuka olisi uskonut? Liigan pistepörssissä harvinainen tilanne
- Winnipeg Jets karsi NHL-miehistöään: suomalaiskaksikolle lähtöpassit
- Teemu Pulkkisen uusi joukkue selvisi!
- Eeli Tolvanen hirmuvireessä! Kuti teki hurjaa jälkeä NHL-jäillä: ”HÄNTÄ EI VOI PYSÄYTTÄÄ”
- Liigan käsittämätön tehoputki katkesi viimein – onko vastaavaa nähty koskaan?