Kaikki Liiga-joukkueet eivät toimineet samoin: KalPalta selkeä linjaus – ”Tähän hetkeen kiva lisä”
Kuva: Juha Tamminen
Koronaviruspandemian keskeyttämällä Liiga-kaudella runkosarjan kymmenenneksi sijoittuneen KalPan päävalmentaja Tommi Miettinen vieraili Liiga-podcastissa kertomassa joukkueen kesäkuulumisista.
Kuopiolaisjoukkue on tehnyt linjauksen, johon ei ihan kaikissa muissa Liiga-seuroissa ole päädytty: Se harjoittelee kesäkuun alussa pari-kolme viikkoa yhdessä jäällä.
– Olemme ottaneet tosi positiivisilla fiiliksillä sen, että paikkoja on alettu avata. Olemme päässeet asioissa eteenpäin, kun olemme meidänkin bisneksessämme saaneet yhteisharjoittelua käyntiin, Miettinen kertoo ja jatkaa:
– Tähän hetkeen oli kaikilla tilausta, että pääsemme yhdessä tekemään asioita. Oli pitkä pätkä, kun hoidettiin oheisharjoittelua etänä ja siihen erinäköisiä konsteja löydettiin ja yritettiin luoda siitä niin antoisa kuin näissä olosuhteissa oli mahdollista. Hyvään paikkaan tuli kaikille tämä, että pääsemme tekemään yhdessä juttuja. Jää on meille luonnollisin elementti ja se oli meille tähän hetkeen kiva lisä.
Miettinen on myös tyytyväinen kuopiolaisjoukkueen vähäiseen vaihtuvuuteen viime kaudesta, mikä auttaa työntekoa kohti tulevaa sesonkia mentäessä.
– Olen tosi tyytyväinen, mikä sopimustilanne meillä on tällä hetkellä. Viimeisiä palasia koitetaan lisätä syksyn aikana. Runko on hyvä ja jatkumoa viime kaudesta. Saimme ajettua asioita joukkueeseen ja mieluisia pelaajia jatkamaan. Olemme saaneet tuotua tuoretta verta ulkopuolelta, mieluisia pelaajia, joita halusimme, Miettinen hehkuttaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: NHL:n iso jytky yllätti Mikael Granlundin – ”Meidän paras pelaajamme”
- Podcast: Jarmo Kekäläinen tuomassa NHL-legendan Buffaloon
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Podcast: Jarmo Kekäläinen tuomassa NHL-legendan Buffaloon
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!