TPS:stä tuttu maajoukkuehyökkääjä löysi uuden alasarjajoukkueen – tuore luotsi innoissaan
Kuva: Juha Tamminen
Takavuosilta Liigastakin tuttu hyökkääjä Tadas Kumeliauskas jatkaa uraansa tulevalla kaudella Saksan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Deggendorfer SC:n riveissä.
29-vuotias Liettuan maajoukkuepelaaja kiekkoili päättyneellä kaudella aluksi Saksan toiseksi korkeimman sarjatason DEL2:n EV Landshutissa summaten 12 ottelussa tehot 3+4=7, ennen kuin siirtyi loppusesongiksi sarjaporrasta alemmas Starbulls Rosenheimin riveihin. Siellä loppukausi sujuikin mainiosti, kun 19 ottelussa syntyi komeat 28 (18+10) tehopinnaa.
Uudessa seurassa ollaan Kumeliauskasin pestaamisesta ilmeisen innoissaan, sillä Deggendorferin nettisivulla hyökkääjää kuvataan ”todelliseksi huippuluokan pelaajaksi”.
– Tadas on iso ja nopea. Hän on todella näkyvä ollessaan kentällä ja haistaa hyvin maalipaikat. Lisäksi hänen puolustusosaamisensa on erittäin aliarvostettua, joukkueen valmentaja Henry Thom hehkuttaa tuoretta hankintaa.
Suomessa Kumeliauskas muistetaan TPS:sta 2013-16. Tuolloin parhaalla kaudella 2015-16 syntyi 37 ottelussa 25 (9+16) tehopistettä.
Viime vuosina miehen uraa ovat varjostaneet loukkaantumiset ja esimerkiksi Suomen pestin jälkeen kausi 2016-17 jäi pahan vamman vuoksi kokonaan väliin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”