Pelicansin ex-venäläispakki lataa suorat sanat: Juhamatti Aaltonen saa vuolaat kehut, Ville Nieminen ei niinkään
Kuva: Juha Tamminen
Venäläispuolustaja Aleksandr Shtshemerov haki vajaan kahden kauden ajan kiekkouralleen vauhtia Suomesta.
23-vuotias Shtshemerov luuti Pelicansin takalinjoilla 2018-20 ja teki samalla huomioita myös Liiga-pelaajista. Muutamat saavat vuolaita kehuja.
– En voi olla mainitsematta Juhamatti Aaltosta, hän on ammattilainen isolla kirjaimella, pakki toteaa Championatille välillä oikukkaastakin maineestaan tutusta kiekkotaiteilijasta.
Mieleen jäivät myös päättyneellä kaudella Liigan pistepörssin Lukko-paidassa voittanut Justin Danforth ja omista joukkuetovereista maalivahti Jussi Olkinuora, hyökkääjä Hynek Zohorna, sekä puolustajat Oliwer Kaski ja Janne Jalasvaara.
Shtshemerovin ollessa Pelicansissa päävalmentajana toimi suurimman osan aikaa Ville Nieminen. Parhaiten mieleen jäi kuitenkin seuran osaomistaja ja lokakuuhun 2019 asti apuvalmentajana työskennellyt Pasi Nurminen.
– Periaatteessa hän (Nieminen) on hyvä valmentaja, mutta elää ehkä liikaa tunteella. Haluan nostaa esiin kakkosvalmentaja Pasi Nurmisen. Mielestäni edellisen kauden menestyksestä 70 prosenttia oli hänen ansiotaan, Shtshemerov täräyttää viitaten lahtelaisryhmän komeaan kolmossijaan runkosarjassa kaudella 2018-19.
Venäläispakin tulevan kauden on tarkoitus kulua KHL-seura Avtomobilist Jekaterinburgissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SaiPa iski tiskiin kolme sopimusta!
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!
- HPK:n tähtihyökkääjä: uusi seura
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Leo Komarovin ura jatkuu! Tässä uusi seura
- Jarmo Kekäläinen pisti tuulemaan: antoi ensimmäiset potkut Buffalossa
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- HäSa: Kristian Vesalainen jättää HPK:n kesken kauden – tässä uusi osoite
- Lähde: HIFK:sta tuttu pistetykki palaa Liigaan!
- I-P: Vaasan Sportilta täyskäännös tyhjennysmyyntien suhteen
- Jonas Enlund löysi uuden joukkueen!
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?