TPS:n hankkima suomalaislupaus paljastaa: kintereillä ollut muitakin liigaseuroja – ”Tarjottiin aika koviakin sopimuksia”

TPS:ssä ensi kaudella pelaava Ruben Rafkin paljastaa, että hänen kintereillään on ollut viime vuosina myös muita liigaseuroja.
Viime vuodet Pohjois-Amerikassa kiekkoillut vasta 18-vuotias puolustaja pääsi huhtikuussa sopimukseen TPS:n kanssa. Rafkin kertoo, että häntä yritettiin kalastella Suomeen jo vuotta aiemmin.
– Se alkukesä oli kova, sillä USHL:stä soiteltiin isälleni ja soiteltiin minulle ja tehtiin kaikenlaisia tarjouksia. Tarjottiin autoa ja kaikkea mahdollista, mutta lopulta ilmoitin, etten ole sinne menossa. Sen jälkeen tuli Liigasta kiinnostusta, kun Pelicans ja SaiPa olivat minussa kovaa kiinni. Siihen päälle kun tuli vielä se OHL-kuvio, niin oli pakka hetken aikaa sekaisin, että mitä tässä nyt tehdään.
– Etenkin Pelicansista tarjottiin aika koviakin sopimuksia, mutta ei se vain iskenyt rintaan, sillä he olivat ajatelleen, että pelaisin kaudesta suuren osan Mestistä Peliitoissa. OHL tuntui paremmalta ratkaisulta. Oli todella helpottunut olo, kun kaikki saatiin selväksi, Rafkin kertoo TPS:n haastattelussa.
Vuotta myöhemmin aika oli kuitenkin Liiga-sopimuksen suhteen kypsä. TPS:n lisäksi SaiPa jahtasi jälleen Rafkinia, joka halusi kuitenkin palata kasvattajaseuraansa.
– Kyllä minulla on aina ollut ajatus siitä, että jos tulen Suomeen, niin pelaan Tepsissä. Olen kasvanut täällä ja se on pikkupojasta asti ollut haaveena pelata Tepsissä, Rafkin sanoi.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- TOP 5: MM-kisojen suurimmat tähdet ovat tässä
- TOP 5: Leijonien tärkeimmät pelaajat MM-kisoissa – nämä nimet ratkaisevat Suomen menestyksen
- Sopimus revitty – Liiga-seura näytti ovea ulkomaalaisvahvistukselle!
- MM-kisoihin todellisia hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- Ennakkopaketti MM-kisojen Suomi-Itävalta-otteluun: Mistä näet pelin, kentälliset, poissaolot ja kommentit
- SaiPalle rajuja menetyksiä – kuusi pelaajaa lähtee!
- Leijonien MM-hyökkääjä rustasi NHL-sopimuksen!
- Tässä ovat MM-kisojen palkkakuninkaat – Kanadan supertähti ylivoimainen kärkinimi
- Leijonien ensimmäiset kisapassit leimattu – Liiga-ikoni jäi rannalle
- Nuorten Leijonien MM-kultakapteeni vaihtaa seuraa Liigassa
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- MTV Urheilu: Suomen NHL-tähti kieltäytyi MM-kutsusta
- IL: Jokerit virittelee siirtopommia – neuvottelee KalPan mestaripuolustajan kanssa
- MM-kisoihin valittu Ilves-tähti vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- MTV: Tässä Leijonien ketjut MM-kisoissa!
- TPS kaappasi hyökkääjän Kärpistä!
- SHL-mestari tiedotti kahden suomalaisen lähdöstä – toista viedään Liigaan
- MM-hopealeijona lähtee Lukosta – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Hirmuvahvistus! NHL:n supertähti saapuu MM-kisoihin
- Tappara jysäytti: Kaksi huippuvahvistusta