TPS:n värväämä huippulupaus paljastaa siirtonsa taustat: ”Hän sai minut tänne taivuteltua”
Puolustaja Ruben Rafkin on tulevan Liiga-kauden mielenkiintoisimpia nuoria nimiä.
Vasta 18-vuotias suomalaislupaus on pelannut viime vuodet Pohjois-Amerikassa, mutta ensi kaudella hänet nähdään TPS:n takalinjoilla.
Rafkinin mukaan Tomi Kalliolla oli suuri rooli siinä, että hän päätti tulla tässä vaiheessa uraansa takaisin kasvattajaseuraansa.
– Olin jäällä Jukka Koivun vetämän ryhmän kanssa, jossa on mukana suomalaisia NHL-pelaajia ja Kalle Kaskinen ilmoitti, että hän haluaa haastaa Koivun ryhmän matsiin Tepsin liigajoukkuetta vastaan.
– Peli meni todella hyvin ja oli kuulemma ensimmäinen kerta ikinä, kun tällainen matsi järjestetään. Kun menin hallilla lounaalle, niin Kalle tuli kehumaan ja Sami Salo tuli myös juttelemaan. Siitä oikeastaan alkoi totisemmat keskustelut Tepsin kanssa ja viime joulusta lähtien alkoivat keskustelut Tomi Kallion kanssa. Hän sai minut tänne taivuteltua, Rafkin paljastaa TPS:n haastattelussa.
Nuoren puolustajan mukaan Turussa tähdätäänkin takaisin Liigan kärkitaistoon, mikä kuulostaa myös houkuttelevalta.
– Pidän ”Tompasta” paljon ja jos hän jotain sanoo, niin se ei mene vain toisesta korvasta ulos, vaan uskon häntä. Uuden Tepsin rakentamisesta on pitkään jo puhuttu ja hän sanoi, että nyt se tulee tapahtumaan, Rafkin kertoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liiga-seuran huippulupaus siirtyy Vaasan Sporttiin!
- Naisleijonien vatsataudista uutta tietoa – pahin mahdollinen vaihtoehto uhkaa
- Karmea tilanne! Naisleijonat vatsataudin kourissa
- Liigaan tähtäävä joukkue yllätti: Risto Dufva valmentajaksi!
- Näin paljon olut maksaa olympialaisten jäähallissa!
- Naisleijonilla yllättävä etu Yhdysvaltoja ja Kanadaa vastaan – ”Jos pelaamme oikein”
- SK: Joni Ortio vaihtaa Liiga-seuraa!
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- IS: Topi Nättiseltä täystyrmäys Kärppien oudolle tempaukselle – ”Käsien pesua”
- Jenni Hiirikoski nostaa esiin Naisleijonien neljä vastuunkantajaa: ”He ovat kantavia voimiamme”
- SK: Ilveksen johtohahmo lähtee kilpailijan leiriin!
- AL: Tappara-tähti teki päätöksensä – ensi kauden seura selvisi!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- Ben Bloodista jysähti iso paljastus!
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- Milanon olympia-areenasta shokkipaljastus!
- Lähde: Tässä on Niklas Rubinin ensi kauden seura
- JYPiltä karu päivitys – maalipörssin kärkimies Leevi Tukiainen pitkään sivussa!