Oho: Nähdäänkö kaksimetrinen ruotsalaisjärkäle MM-kisoissa toisen maan väreissä? ”Harkitsen sitä ehdottomasti”

© Kuva: Getty Images

Järkälemäinen (201 cm, 106 kg) ruotsalaispuolustaja Viktor Svedberg aloittaa kolmannen kautensa KHL:n kazakstanilaisjoukkue Barys Nur-Sultanissa.

29-vuotias Svedberg nähtiin kaudella 2018-19 ensi kertaa Tre Kronor-paidassa, mutta arvokisaedustuksia ei jykevälle pakille ole vielä tarjoutunut.

Mahdollisuus pelata tulevissa arvoturnauksissa saattaa kuitenkin olla tarjolla Kazakstanin paidassa.

Nykyisistä seuratovereista esimerkiksi aikanaan Jokereistakin muistettava maalivahti Henrik Karlsson on jo pitkään omistanut Ruotsin passin lisäksi nykyisen kotimaansa passin ja edustanut Kazakstania MM-kisojen alemmissa divisioonissa, sekä olympiakarsinnoissa.

Svedbergille mahdollisuus kaksoiskansalaisuuteen koittaa jo ensi vuonna.

– Sopimukseni päättyy ensi keväänä, silloin siihen (kaksoiskansalaisuuteen) on mahdollisuus, kun olen ollut joukkueessa kolme kautta. Katsotaan mitä he (Barys) silloin tarjoavat. Jos mahdollisuus tulee, harkitsen sitä ehdottomasti, Svedberg toteaa Expressenille ja jatkaa:

– Pelasin viime vuonna Ruotsin paidassa ja se oli todella hauskaa, mutta mahdollisuus pelata MM-kisoissa tai olympialaisissa olisi mahtavaa. Se houkuttelisi kovasti, mutta ensin on katsottava asioita ammatillisesti ja odotettava mihin päädyn.