Uskomatonta sekoilua: Jokerien ex-pelaaja koki ihmeellisiä vääryyksiä Tsekin pääsarjassa – ”Mutta enimmäkseen se oli vain valhe, jotta jatkaisimme pelejä”
Kuva: Ilari Isotalo
Muun muassa Jokereissa uraansa luonut Masi Marjamäki kertoo tsekkiläiselle Bleskille huimia tarinoita ajastaan maan pääsarjassa. Toiminta Pirati Chomutovissa vaikutti kaikelta muulta kuin ammattimaiselta, ja sitä leimasi skeptisyys.
– Kauden 2018-19 aikana emme saaneet palkkoja, jotkut eivät saaneet esimerkiksi viiteen kuukauteen ansioitaan. Pelasimme Tsekin korkeinta sarjaa ja pelaajat lainasivat rahaa vanhemmiltaan ruokaan, vuokraan ja muihin arjen tarpeisiin ja menoihin.
Liigassakin pelannut hyökkääjä painottaa sitä, ettei hän vitsaile väitteisään yhtään.
– Kävimme seuran kanssa useita palavereja, joissa luvattiin palkkaa. Mutta enimmäkseen se oli vain valhe, jotta jatkaisimme pelejä. Ei ihme, että joukkue kärsi tappioita, päätyi karsintoihin ja lopulta putosi.
Pelaajille suositeltiin näiden allekirjoittavan takaisinmaksuaikataulua seuraavalle vuodelle. Marjamäki suostui tähän, koska kaikki muutkin menettelivät kyseisellä tavalla. Hän sai lopulta kaksi palkkaa kymmenestä.
Hurjalta kuulostaa myös nykyarki. Marjamäki kertoo, että hän oli äskettäin yhteyksissä agenttinsa kanssa. Pelaajalle luvattiin seuran puolesta maksaa 30 prosenttia kokonaispalkasta, jotta se pysyisi pinnalla edes toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.
– Kyseessä oli käytännössä ajatus, että maanantaihin mennessä pitäisi päättää, että kyllä vai ei. Ajattelin, että seura yrittää taas vedättää ja yrittää saada minut kirjoittamaan halvemman pahvin.
– Se tapa, jolla seura käyttäytyi joukkuetta kohtaan, pysäytti minut.
Seura ei koskaan lähettänyt ehdotusta. Sopua se halusi, mutta dokumentteja ei tullut. Marjamäki jätti suostumatta mihinkään valheiden jälkeen.
– En hyväksy sellaista, missä minun ainoa vaihtoehto on sanoa kyllä.
Kokenut hyökkääjä pelasi päättyneellä kaudella EIHL-liigan Cardiff Devilsissä. Kauden 43 peliä toivat tehot 8+11=19 (+5).
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!