Urheilupomo Rauli Uramalta voimakas puheenvuoro – tässä syy TPS:n muukalaislegioonaan: ”Se on vaan näin tyly asia”
Kuva: Juha Tamminen
TPS:n tulevan kauden joukkueen rakenne on puhuttanut laajalti kiekkoa seuraavaa yleisöä.
Viimeisimmän, perjantaina julkaistun yhdysvaltalaishyökkääjä Evan Weingerin sopimuksen myötä joukkueessa on peräti kymmenen ulkomaalaispelaajaa.
TPS:n urheilujohtaja Rauli Uraman mukaan ratkaisun taustalla ovat selkeät syyt.
– Nopeasti kun katson, niin meiltä taisi kuusitoista pelaajaa lähteä pois. Me olimme valmiita näiden asioiden kanssa ehkä vuodenvaihteessa tai hieman sen jälkeen. Me olimme jo myöhässä eikä meillä ollut mahdollisuuksia lähteä kilpailemaan kotimaisista pelaajsta, Urama toteaa seuran nettisivulla ja jatkaa:
– Teimme sitten sellaisen linjanvedon, että keitä Suomesta on saatavilla, niin heidät kiinnitetään ja omat nuoret halusimme varmistaa heidän jatkonsa. Meidän taloudellinen tilanteemme on sellainen, että vähän laskentatavasta riippuen, eli montako juniorisopimusta siihen lukuun otetaan mukaan, niin pelaajabudjettia on pudotettu sellaiset reilut 600 000 euroa.
Urheilupomon mukaan ulkomaalainen pelaaja on tällä hetkellä huomattavasti suomalaista halvempi.
– Ja jos käännetään se vielä niin, että nyt kun on vielä paljon hyviä suomalaispelaajia kaupan, niin samalla rahalla, millä hankimme 10 ulkomaalaista, olisimme saaneet kolme suomalaista emmekä yhtään enempää. Se on vaan näin tyly asia, eli joukkue pitää kasaan saada, Urama muistuttaa.
Kiekkopomo haluaa ulkomaalaispelaajien suuresta määrästä huolimatta korostaa, että joukkueessa on myös 14 sellaista pelaaja, jotka ovat saaneet kiekko-oppinsa Turussa tai Turun seudulla.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Liigan maalikuningas löysi uuden joukkueen!
- Petri Matikainen: ensi kauden seura selvillä!
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Lukko kukkoilee somessa! Irvailee armotta ässälegendalle
- Jokereille lätkäistiin sakot!
- Ilves: karseita uutisia!
- Mikael Granlund: historiallinen ilta NHL:ssä!
- Ismo Lehkoselta outo kommentti Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti korkki pysyy kiinni”
- Liiga-seurat hereillä! IS: Suomalaisvahti palaamassa Eurooppaan – ”Pohjois-Amerikka on nähty”
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- Karu uutinen: HIFK:n uusi hankinta heti sivuun!
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- HIFK sai uusia vahvistuksia – debytoivat heti!
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- Urheilucast: tässä on ykkösehdokas Doug Sheddenin seuraajaksi
- HIFK:n tähtivahvistuksella painajaismainen startti Liigassa
- Antero Mertaranta pöyristyi Pelicansin ottelun tuomaritoiminnasta MTV:llä: ”Erittäin heikko suoritus”
- IS: Jokereita uhkaa raju rangaistus!
- Liigan läpimurtopelaajan ensi kauden osoite selvisi!
- Liiga-seurat hereillä! IS: Suomalaisvahti palaamassa Eurooppaan – ”Pohjois-Amerikka on nähty”