Nettiadressi kerää nimiä kovalla tahdilla – ”Jokerit-logon käyttö estettävä KHL-seuralta”
Kuva: Juha Tamminen
Jokereiden KHL-kauden avausottelu pelataan torstai-iltana Valko-Venäjällä, jossa isäntäjoukkueena toimii Dinamo Minsk.
Helsinkiläisseuralle ei tunnu löytyvän tällä hetkellä mistään tukea, sillä Valko-Venäjälle matkustamisessa ei ole minkäänlaista järkeä. Esimerkiksi seuran virallinen kannattajayhdistys Eteläpääty ry on antanut oman tiedotteensa asiasta.
– Valko-Venäjällä vallitsevan tilanteen ja ihmisoikeusloukkauksien vuoksi, emme voi hyväksyä ottelun pelaamista Minskissä, Eteläpäädyn tiedotteessa kerrotaan.
Helsinkiläisseuran toiminta on saanut myös monet muut kiekkoa seuraavat ihmiset hämilleen. Internetissä on tällä hetkellä täytettävissä adressi, jossa vaaditaan, ettei KHL-Jokerit saisi käyttää tulevaisuudessa seuran junioriorganisaation, eli Helsingin Jokerit ry:n omistamaa ja hallinnoimaa Jokerit-logoa.
Tiistaina julkaistu on kerännyt jo yli 400 allekirjoitusta ja nimiä tulee koko ajan lisää.
LUE MYÖS NÄMÄ JOKERIT-UUTISET:
Jokerit avaa kautensa Valko-Venäjällä – päätös raivostuttaa somessa: ”Menkää roskiin ja hävetkää!”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomen jääkiekon legenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippukautta pelaava ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan
- Mestis-seura pelaajakaupoilla – mestarivahti tekee paluun
- Antti Pennanen: Tämä ominaisuus erottaa NHL-tähdet muista pelaajista – ”Se on ihan keskeistä”
- Kanadan olympiajoukkueeseen muutos: NHL-supertähti sivuun – korvaaja selvillä
- MM-kultaleijona: NHL-sopimus revitään!
- Patrik Laine kaupataan? Montreal valmis radikaaliin peliliikkeeseen NHL:ssä
- Tero Lehterä kuittaili iltapäivälehtien vihjailulle noroviruksen alkuperästä: ”Oma arvioni oli vielä ufompi”
- Päätös tehty Naisleijonien ottelusta Kanadaa vastaan!
- Vain nämä Naisleijonat ovat pelikelpoisia – joukkueen GM kertoi uutta tietoa säännöistä!
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- SK: Joni Ortio vaihtaa Liiga-seuraa!
- Liveseuranta: Naisleijonien olympia-avaus Kanadaa vastaan peruttu!
- Toimittaja: Jokerien pistetykki lähtee yllättäen seurasta
- Lähde: TPS-hyökkääjä vaihtaa maisemaa kesken kauden – tässä uusi osoite!
- MM-kultaleijonalle lähtöpassit NHL-seurasta