Juuso Välimäelle kaavaillaan suurta roolia? Lähde: Calgary luopumassa kahdesta luottopuolustajastaan

Calgary Flamesin 21-vuotiaan superlupaus Juuso Välimäen kuluva NHL-kausi katkesi jo ennen ensimmäistäkään peliä tulleeseen polven eturistisidevammaan.
Ensi kaudella entinen ykköskierroksen varaus on kuitenkin saamassa näillä näkymin ison näyttöpaikan kanadalaisseuran alakerrassa.
Tästä kielivät seuran sisäpiiristä kuuluneet huhut kahden luottopuolustajan, Erik Gustafssonin ja Noah Hanifinin mahdollisesta lähdöstä. Varsinkin viimeisen sopimusvuotensa pelanneen Gustafssonin lähtö näyttäisi tällä hetkellä varmalta.
– Osapuolten välillä ei ole ollut neuvotteluja jatkon suhteen. Näyttää siltä, että 28-vuotias puolustaja aikoo mittauttaa arvonsa vapailla markkinoilla ensi kuussa, paljastaa The Fourth Period -sivuston David Pagnotta.
Sportsnet 690 -radio-ohjelman asiantuntijaraadissa puolestaan uskotaan seuran kaupittelevan muualle odotuksiin nähden heikon kauden pelannutta Hanifinia. Yhtenä vaihturina mainittiin Arizona Coyotesin kapteeni Oliver Ekman-Larsson, jonka tulo toisaalta toisi lisää kilpailua Välimäelle.
1. kierroksen 16. pelaajana kesän 2017 draftissa Calgaryyn napattu Välimäki pelasi tulokaskaudellaan 24 NHL-peliä tehoin 1+2. Vielä kesken olevalla NHL-kaudella Välimäki ei vammansa vuoksi ehtinyt pelata ainuttakaan ottelua.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!