KHL:stä kuuluu jälleen huonoja uutisia, kun Pietarin SKA:n lisäksi toinenkin seura ilmoitti keskiviikkoiltana useista koronatartunnoista riveissään.

KHL:n puheenjohtaja Aleksei Morozov paljasti RIA Novostille antamassaan haastattelussa peräti kahdeksan Torpedo Nizhni Novgorodin joukkueen antaneen positiivisen koronatuloksen.

Suurin osa Torpedon joukkueen pelaajista on nyt asetettu karanteeniin. Viikonloppuna Torpedo oli jo ilmoittanut neljästä koronatartunnasta joukkueessaan. Joukkueessa ei pelaa tällä kaudella suomalaisia. Torpedon seuraava ottelu on merkattu pelattavaksi huomenna, jolloin sen on määrä kohdata kotonaan Amur Habarovsk.

Tiistaina KHL:stä raportoitiin Lokomotiv Jaroslavlin riveissä todetuista 30 koronatartunnasta. Omista tartunnoistaan ovat kertoneet julkisuuteen yllä mainittujen joukkueiden lisäksi myös Dinamo Riika sekä Salavat Julajev Ufa.

KHL ei puheenjohtaja Morozovin mukaan harkitse toistaiseksi kauden keskeyttämistä – hurjista tartuntatuloksista sekä lukuisista ottelusiirroista huolimatta.