New York Islanders yrittää hankkiutua aktiivisesti eroon suomalaishyökkääjä Leo Komarovia sekä puolustaja Johnny Boychuckia, väittää The Fourth Period. Suomalainen on edustanut Islesiä kaudet 2018-20, mutta nyt pinnalle on noussut mahdollinen uusi työnantaja.

The Athletic näkee, että Komarov voisi mennä New Jersey Devilsiin. Seuralla ei ole kokoonpanossa liikaa puolustajia ja sama laulu koskee hyökkääjiä. Kumpiakin on alle täyden kokoonpanon verran.

– Komarovin kolmen miljoonan palkka voisi sopia Devilsille, lähde muotoilee.

Sivustomme kirjoitti suomalaispelaajasta muutama päivä sitten seuraavaa:

Komarovin nykyinen sopimus kattaa vielä kaksi seuraavaa kautta. Kolmen miljoonan dollarin cap hitillä pelaava hyökkääjä sai juuri seuraltaan miljoonan dollarin bonuksen ensi kauden sopimuksesta, joten suomalaisen todelliset palkkakustannukset olisivat palkkakatossa näkyvää summaa pienemmät.

Islanders sai aiemmin viikolla kaksi toisen kierroksen varausoikeutta Colorado Avalanchelta vaihdossa puolustaja Devon Toewsiin, josta seura joutui luopumaan niin ikään palkkakattosyistä.

TFP arvioi Islandersin olevan valmis sisällyttämään toisen saamistaan varausvuoroista mukaan kauppaan, jolla seura pääsisi eroon joko Komarovin tai Boychukin, 36, sopimuksista. Konkaripakki Boychukin tapauksessa tilannetta hankaloittaa miehen hurja, kuuden miljoonan taalan cap hit -lukema.

Loukkaantumisista viime kaudella kärsinyt Komarov iski 48 runkosarjapelissä 14 (4+10) tehopistettä. Suomalaisen sopimuksessa puolestaan on osittainen siirtopykälä, jonka mukaan miestä ei saa kaupata seitsemään tämän itse valitsemaan seuraan.