Neljän vuoden vankeustuomio! Venäläinen MM-hopeamitalisti tuomittiin törkeästä petoksesta
Kuva: Venäjän jääkiekkoliitto
KHL:ssä yhdeksän kautta urallaan pelannut ex-hyökkääjä Igor Musatov on tuomittu moskovalaisessa tuomioistuimessa neljäksi vuodeksi vankeuteen.
33-vuotias Venäjän alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa MM-hopeaa vuonna 2007 voittanut Musatov tuomittiin RIA Novostin mukaan telkien taakse petoksesta.
Ex-kiekkoilija huijasi vuonna 2018 liikekumppaniltaan 103 bitcoinia lupaamalla maksaa niistä 45 miljoonaa ruplaa eli lähes 500 000 euroa. 103 bitcoinin arvo oli tuohon aikaan 720 000 euroa. Bitcoinit saatuaan Musatov jätti kuitenkin maksamatta liikekumppanilleen. Kyseisen verkkovaluuttaryppään nykyarvo on peräti 1,2 miljoonaa euroa.
Musatovin apureina tapauksessa toimi kaksi muuta miestä, joiden kanssa ex-kiekkoilija vuokrasi toimiston ja muutti sen muistuttamaan pankin konttoria. Huijattu liikekumppani kutsuttiin lavastettuun pankkiin loppuvuodesta 2018. Liikemiehen luovutettua Musatovin apurille 103 bitcoinia apuri katosi paikalta. Musatov itse jätti hänkin lopulta vastaamatta huijaamansa liikemiehen puheluihin.
Musatov pelasi keväällä 2017 päättyneellä pelaajaurallaan yhdeksän kautta KHL:ssä. Venäjän miesten maajoukkueeseenkin kaudella 2011-12 noussut ex-hyökkääjä tunnetaan itänaapurissa myös entisen rytmisen kilpavoimistelun kaksinkertaisen olympiavoittajan ja 17-kertaisen maailmanmestarin Jevgenia Kanajevan aviomiehenä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Kaapo Kakko iski vahvat tehot NHL:ssä
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Jokerifanit käänsivät takkinsa!
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Liigassa tehtiin yhtenä iltana kaksi huikeaa ennätystä!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan