Venäjän maajoukkueetta ja Venäjän alle 20-vuotiaiden maajoukkuetta valmentanut kiekkolegenda Vladimir Pljushtshev on ottanut kantaa Venäjän torstaiseen 6-2 -murskavoittoon Suomesta.

Leijonille tappiota pidettiin kiekkopiireissä nöyryyttävänä, sillä Venäjän joukkue oli koottu lähes täysin juniori-ikäisistä pelaajista.

Pljushtshev ei kuitenkaan yllättynyt Venäjän nuorten tulevaisuuden toivojen esityksestä.

– En tietenkään odottanut Venäjän maajoukkueen voittavan noin isolla maalierolla. Fakta on kuitenkin se, että nuorukaistemme pitäisikin pelata hyvin – sitä ainakin odotin. Minun aikanani meillä oli myös nuorista pelaajista koottu Venäjän joukkue, ja voitimme silloin Tshekin. Toistan vielä tämän: heillä oli adrenaliinia suonissaan, sillä Venäjän maajoukkuepaitaa kantaminen on niin suuri kunnia, Pljushtshev kertoo venäläislehti Championatin haastattelussa.

Pljushtshev hämmensi enemmänkin joidenkin Suomen pelaajien huonous.

– Kaikki Venäjän maajoukkuepelaajat ovat kuitenkin saaneet kokemusta KHL:stä, ja he ovat tottuneet pelaamaan itseään vanhempiaan vastaan. Toinen kysymys on tietysti se, että miksi Suomi lähetti tuollaisen joukkueen Euro Hockey Touriin, sillä puolet heidän joukkueestaan ei osannut edes luistella, Pljushtshev tilitti.