Superyllättäjän panos Jukka Jalosen mieleen – luotsi kehui koko leijonalauman urakkaa: ”Kroppa oli liossa ja pelattiin todella fiksusti”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
HELSINKI. Suomi päätti mollivoittoisesti sujuneen Helsingin Karjala-turnauksen sunnuntaina 3-2-voittoon Ruotsista. Leijonat oli pitkään tappiolla, mutta 0-2-tilanne kääntyi parhain päin. Sinivalkoiset tappoivat päätöserässä useamman minuutin putkeen jatkuneen alivoiman, jonka aikana Suomi oli hetken myös kahden miehen alivoimalla.
– Jäähyjä saatiin enemmän kuin laki määrää, mutta joukkueelta alivoima oli todella hyvää ensimmäistä peliä lukuunottamatta. Kroppa oli liossa ja pelattiin todella fiksusti. Siihen tämä peli tavallaan ratkesi, se oli avain siihen, että pysyttiin mukana, päävalmentaja Jukka Jalonen luonnehtii.
– Itse tehtiin kolmannessa erässä turnauksen ainoa ylivoimamaalimme.
Suomi meni peli peliltä eteenpäin. Torstaina Venäjä antoi nokkaan 6-2, mutta lauantaina Tsekki oli parempi enää 2-0.
– Joukkueesta löytyi luonnetta ja sitkeyttä. Pikkuhiljaa kolmen ottelun aikana opittiin pelaamaan kansainvälistä lätkää askel askeleelta. Meillä oli paljon uusia pelaajia. Taso on vieras, ja se vaatii aikansa, ei voi nukahdella. Mentiin koko ajan eteenpäin.
Turnaus tarjosi Leijonille tukun hyödyllisiä kokemuksia.
– Nähtiin paljon uusia pelaajia ja sitä, miten he suhtautuvat kansainvälisiin peleihin. Sen takia tätä pelataan, ja totta kai pyritään myös voittamaan. Mentiin prosessissa eteenpäin. Tähtäin on kevään MM-kisoissa, kaikki ottelut ovat jokaiselle pelaajalle näytönpaikkoja. Arvioidaan jokainen pelaaja.
Ja kukahan Leijoista on sitten syytä nostaa esille?
– En viitsi hirveästi nostaa yksilöitä, mutta jos joku pitää sanoa, niin olin tyytyväinen siihen, miten (Sami) Rajaniemi pelasi kaksi ottelua, Jalonen kehui Jukurien debytanttia.
Turnauksen järjestäminen sai ennen pelejä paljon rapaa niskaan.
– Mun lasien takaa järjestäminen oli paikallaan. Saatiin kolme kovaa kansainvälistä peliä ja saatiin testattua pelaajia. Oli hyvin järjestetty tapahtuma, ei ole valittamista, Leijonien kehittymistä kehunut Jalonen lopettaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Mikael Granlund kovassa iskussa NHL:ssä – maaliputki venyy
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Nuorista Leijonista tuttu maalivahti: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?