HPK:n pahan pojan taklaus kuumensi tunteet totaalisesti – jopa Emil Larmi oli joutua tappeluun: ”Kaverilla kiehahti yli”
Kuva: Juha Tamminen
KOUVOLA. KooKoon ja HPK:n välisen liigaottelun toisessa erässä kuohahti lauantaina kunnolla. Ensiksi vieraiden pahapoika, tappelijanakin tunnettu Tommi Tikka taklasi Teemu Engbergiä, ja sai kimppuunsa usean KooKoo-pelaajan. Samalla HPK:n Petri Kontiola (1+0) jäi ypöyksin, ja löi pelin 1-1:een.
KooKoo menetti käytöskymppien takia Martin Bergerin ja Trevor Mingoian, sekä myöhemmin erän loputtua HPK:n Otto Latvalan kanssa yhteen ottaneen Erik Karlssonin kokonaan. Tauon alkaessa jopa vahdit Victor Brattström ja Emil Larmi olivat toistensa kimpussa, kunnes tiet erkanivat.
– Paineet rupesivat nousemaan. Kaukalossa tapahtui kaikenlaista, mutta en pysty niitä kommentoimaan. Pystyttiin kuitenkin hyödyntämään niitä hetkiä, ja kaverilla kiehahti yli, HPK:n Larmi sanoi tyynesti.
Vahti oli oikeassa, sillä HPK iski päätöserän alussa 1–2-johtoon. KooKoo ei latistunut ja juhli voittolaukauskisan jälkeen 3–2-voittoa. Kotijoukkueelle tuomittiin rangaistuksia 51 ja HPK:lle 37 minuuttia.
– Mutta hemmetin kiva oli pelata, oli fyysistä. Erittäin kova taisto, yleisö varmasti rakasti.
Hallitseva Suomen mestari on kasvattanut pistepussiaan viidessä pelissä peräkkäin – joskin neljä edellistä ottelua on päättynyt ylitöiden päätteeksi tappioon.
– Toki jokainen piste otetaan, mutta ei tappio tyydytä ikinä. Perjantaina hävittiin kaksi pistettä, myös nuorten maailmanmestaruuden voittanut vahti sanoi viitaten Ässät-peliin, jota HPK johti 2-0 vielä noin kahdeksan minuuttia ennen loppua häviten lopulta 2-3.
LUE MYÖS:
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä

- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan