Vamma päätti MM-kisojen konkarin uran – pelasi samassa joukkueessa lähes 900 ottelua: ”Yksi historian suurimmista”
Kuva: Getty Images
Peräti seitsemissä eri MM-kisoissa Saksaa edustanut, ja näissä 36 peliä pistein 1+3=4 (-9) pelannut Andre Rankel on ripustanut hokkarit naulaan 35 vuoden iässä loukkaantumisen takia. Upeat seitsemän kertaa maan mestaruuden voittanut hyökkääjä edusti maatansa myös vuoden 2010 talviolympiaisten neljässä ottelussa (0+1=1, 0)
Rankelin uran loppumisesta kertoi tämän viimeiseksi ja oikeastaan ainoaksi jäänyt joukkue Eisbären Berlin nettisivuillaan. Rankel kantoi DEL-liigan joukkueessa C-kirjainta kaudesta 2012-13 lähtien. Pelaaja luuti joukkueessa käytännössä koko uransa, sillä vain uran alkuvuodet menivät juniorina alasarjoissa Berlin Capitalsissa.
– Totta kai on sääli, että minun on lopetettava urani tähän. Olisin halunnut pelata jääkiekkoa vielä pari-kolme vuotta, mutta valitettavasti olkapääni ei enää anna myöten. Jääkiekko on ollut iso osa elämääni tähän asti, ja se on muovannut minua paljonkin, Eisbärenissä peräti 865 ottelua pelannut Rankel kertoi.
– Päivät eivät välttämättä ole aina olleet helppoja, mutta minulla on ainoastaan hyviä muistoja. Paljon kiitoksia Eisbärenille!
Seuran toimitusjohtaja Peter John Lee ylisti Rankelin olevan yksi Eisbärenin historian suurimmista.
LUE MYÖS:
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- Urheilucast: Jori Lehterän ura ohi!
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”

- MTV: Jokerit-pomo reagoi nopeasti – ”Ei ole riittävä voittavalle tasolle”
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi