Liigan ex-tähden kohtalo huolestuttaa – jätti nykyisen seuransa täysin poikkeuksellisella tavalla
Kuva: Ak Bars Kazan
Venäläislehti Business Gazeta kirjoittaa, että Liigassakin aikoinaan pelannut hyökkääjä Justin Azevedo on jättänyt KHL-joukkue AK Bars Kazanin henkisten ongelmien takia.
Useamman pelin putkeen missanneen pelaajan on kerrottu kärsineen äskettäin loukkaantumisesta, joka sattui 23. marraskuuta tämän törmättyä kaukalon seinään. Tämä ei kuitenkaan ole tiettävästi suurin syy kanadalaisen kotiin lähtemiselle – Azevedo lyötäneen luultavasti loukkaantuneiden listalle, jolloin hänen sopimus ei rasita palkkakattoa.
Lähteen mukaan ”johtavan pelaajan lähtö kotiin kesken kauden on harvinaista KHL:ssä”. AK Barsin pamppu Nail Magonov oli joutunut päättämään pelaajan kohtalosta.
– Sana ”perhesyyt” ei ole tässä tapauksessa vain klisee, vaan totuus. Kanadalaisella on ongelmia, minkä vuoksi hänen kehotettiin lentämään perheensä luo. Kanadassa häntä odottavat vaimo ja nelivuotias tytär, lehti kirjoittaa.
Joukkueen apukapteenin otteet ovat herättäneet huolta pitkin syksyä, kun kauden 30 peliä ovat tuoneet onnettomat tehot 5+17=22 (0). Azevedo on pelannut KHL:ssä kaudesta 2013-14 lähtien, ja hänen huonoin maalimääränsä per runkosarja on yhdeksän osumaa. Heikoin pistesaldo on toistaiseksi 27 pinnaa.
Nyt lehti kyselee vain yhtä asiaa, johon ei ole vastauksia – ainakaan vielä: Pystyykö Lukossa kaudella 2012-13 kaikkiaan 72 pelissä tehot 30+46=76 (+7) iskenyt Azevedo kellistämään murheensa kotimaan matkan aikana, ja palaako hän takaisin Kazaniin?
Tunnemaailman ongelmat voivat kuulemma kestää pidempää kuin kaksi viikkoa.
LUE MYÖS:
- MTV: Karri Kivi nosti Liigan epäkohdan esiin: ”Häiritsee joukkuetta”
- Ukko-Pekka Luukkosesta siirtohuhu – NHL-jätti lähetti tarkkailijansa paikalle
- Kultaleijona kaupattiin NHL:ssä – siirtolistan jälkeen nopea käänne
- Aatu Rädyn uusi joukkue selvisi – fanit aivan ihmeissään
- Kai Suikkaselta paljastus KooKoo-tähden tilasta
- Kärpät jysäytti ison sopimusuutisen: ”Tärkeä palanen”
- TPS ykkösvahti jätti pelin kesken – Toni Söderholm paljasti syyn
- Jokerit jäi taakse – Mestiksen tähtihyökkääjä löysi heti uuden seuran
- Liiga-pesti päättyi – nyt Niclas Westerholmin perässä uusi seura!
- Kultaleijonan seurajahti päättyi – uusi osoite löytyi Saksasta
- Aatu Rädyn uusi joukkue selvisi – fanit aivan ihmeissään
- Kärpät jysäytti ison sopimusuutisen: ”Tärkeä palanen”
- Kai Suikkaselta paljastus KooKoo-tähden tilasta
- Jokerit jäi taakse – Mestiksen tähtihyökkääjä löysi heti uuden seuran
- TPS ykkösvahti jätti pelin kesken – Toni Söderholm paljasti syyn
- Liiga-pesti päättyi – nyt Niclas Westerholmin perässä uusi seura!
- Liigan supertähti vajosi sivurooliin – Karri Kiveltä karu ehdotus MTV:llä: ”Ottaako vastaan?”
- Se oli siinä – Jokerien mestarihyökkääjän sopimus purettu!
- Liigan mestarihyökkääjä jäi ilman töitä – nyt olisi tuttu nimi tarjolla
- MM-kultaleijona yllättäen ulos NHL:ssä – fanit raivona: ”Yrittikö hän iskeä omistajan tytärtä pikkujouluissa”