Joel Kiviranta nostaa olennaisen seikan sensaatiomaisista NHL-pudotuspeleistään: ”Jos oltaisiin oltu paikan päällä…”
Kuva: Getty Images
Kevään 2019 MM-kultaleijona Joel Kiviranta oli kiistatta NHL:n viime kauden pudotuspelien yksi suurimmista sensaatioista.
Takaportin kautta Dallas Starsin kokoonpanoon noussut Kiviranta jäi mieleen varsinkin hattutempustaan Colorado Avalanche-ottelusarjan ratkaisevassa seiskapelissä.
Starsin kausi päättyi lopulta harmittavaan tappioon Tampa Bay Lightningia vastaan Stanley Cupin finaaleissa.
24-vuotias hyökkääjä avasi tunnelmiaan Liigassa edustamansa Vaasan Sportin nettisivulla. Kiviranta löytää NHL:n kuplassa pelatuista jatkopeleistä myös positiivisia asioita.
– Ulkopuolinen paine oli todella pieni ja siihen pystyi vaikuttamaan itse todella paljon. Varsinkin siinä vaiheessa, kun muutama maali osui kohdilleen, alkoi puhelin pirisemään aika lailla taukoamatta. Mutta siihen pystyi itse vaikuttamaan, että nyt en vastaa ja keskityn peleihin. Jos oltaisiin oltu paikan päällä, olisi yleisö, media ja kaikki ihan siinä iholla. Nyt ei ollut sitä ulkopuolista painetta, Kiviranta analysoi.
Kauden jälkeen laituri piti pienen tauon jääharjoittelusta, mutta sen jälkeen alkoi valmistautuminen jo tulevaan, 13.tammikuuta alkavaan uuteen sesonkiin. Kivirannalla on jatkopelien hehkutuksesta huolimatta jalat maassa.
– Sitä sai varmasti tuolla kuplassa vähän huomiota itseensä ja nyt pitää vaan pitää huoli siitä, että sinne mennessä on samanlaisessa kunnossa ja että peli kulkee. En kuitenkaan lataa itselleni paineita siitä, että jatkan maalien hakkaamista ihan pilvin pimein. Omista perusjutuista on hyvä pitää kiinni ja olla tarpeeksi hyvässä kunnossa, jotta niitä jaksaa tehdä, Kiviranta painottaa.
Avauskaudellaan Pohjois-Amerikassa Kiviranta pääsi pelaamaan NHL:n puolella runkosarjassa 11 ottelua, joissa summasi yhden maalin. Kuplapudotuspeleissä pelejä tuli vyölle 14 tehoin 5+1=6.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ruotsalaisseura värväsi kaksi Liigasta tuttua pelaajaa riveihinsä
- Ismo Lehkonen Ylellä: tälle Nuorten Leijonien hyökkääjälle enemmän vastuuta: ”Vapauttakaa tavalla tai toisella”
- NHL-superlupaus loukkaantui pelottavasti nuorten MM-kisoissa – kiidätettiin sairaalaan
- Latvia laittoi Kanadan tiukoille nuorten MM-kisoissa
- Katso Nuorten Leijonien Latvia-ottelu ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- Kanadan juniorijoukkue käyttäytyi tökerösti MM-kisoissa: ”Kannamme täyden vastuun”
- Kärpät selätettiin jälleen! TPS:lle käsittämätön selkäsauna
- Tappara: Liigan pistepörssin kärkinimi sivussa kokoonpanosta
- Liiga-seuralle loistouutinen – pistetykki tekee paluun!
- Ismo Lehkonen näkee uhkakuvan Nuorissa Leijonissa: ”Suomi-kiekon isoin ongelma”
- HIFK:n tähti Jori Lehterästä iso uutinen
- Leijonat-puolustaja loukkaantui EHT:llä – joutuu pitkäksi aikaa sivuun
- Katso Nuorten Leijonien MM-avaus ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- Lehti: Liigan entinen pistelinko jätti NHL:n joulun aikana – miljoonasopimus puretaan!
- NHL-kohulupaus Oscar Hemming: sopimussotku ratkesi – tässä uusi seura
- Kanadan juniorijoukkue käyttäytyi tökerösti MM-kisoissa: ”Kannamme täyden vastuun”
- Tässä Nuorten Leijonien kentälliset MM-avaukseen!
- Liiga-seuralle loistouutinen – pistetykki tekee paluun!
- Ruotsi selvisi säikähdyksellä
- Ismo Lehkonen näkee uhkakuvan Nuorissa Leijonissa: ”Suomi-kiekon isoin ongelma”