Sport yllättäen Liigan syyskauden yksi kirkkaimmista valopilkuista – hurjilla hankinnoilla iso rooli: ”Kaikki muuttui oikeastaan yhtäkkiä”
Kuva: Juha Tamminen
Jos jonkun, niin päävalmentaja Risto Dufvan luotsaaman Sportin syyskausi piti sisällään Liigassa ties minkälaista vuoristorataa ja tapahtumaa.
Joukkue avasi sesongin Vaasan pahan koronavirustilanteen takia usean ottelun vierasevakolla ja kun se pääsi kotiin, oli uusi halli aivan uunituore. Lisäksi joukkue räpelsi pitkään vaisuin esityksin leimaten arkea, mutta myöhemmin syksyllä Sport teki hirmuisen kovia hankintoja.
– Kaikki muuttui oikeastaan yhtäkkiä. Kun saimme käännettyä pelejä voitoiksi, niin se loi uskoa voittoihin. Tiesimme mitä voittoon vaadittiin, joukkueensa kanssa kuuden ottelun tappioputken ja kaksi kertaa kolmen ottelun voittoputkea todistanut pakki Juho Tommila (0+4=4, -2) sanoo Liigan kotisivuilla.
Sportin uusia vahvistuksia ovat Keräset Janne (3+2=5, -2) ja Michael (2+2=4, +2) sekä Mika Partanen. Etenkin Keräset ovat olleet oivia targettipelaajia hyökkäyspäähän.
– Saimme uusia äijiä sisään ja se osaltaan vaikutti, että pelaajien paikat selkiytyivät.
Kotkapaidat ovat tulessa seuraavan kerran vasta 28. joulukuuta syvällä tarpovan Ässien isäntänä.
– Pääsimme juuri langan päähän kiinni ja saimme käännettyä huonon jakson päälaelleen. Olisimme todennäköisesti vielä raapineet hyvin pisteitä seuraavista otteluista, joten siinä mielessä tauko tuli meille huonoon aikaan.
Nyt Vaasassa ei auta valittaa, vaan treenata.
– Tässähän tämä harjoitellessa menee. Pystymme nyt harjoittelemaan eri tavalla kuin normaalisti kauden aikana. Pystymme keskittymään enemmän omiin fyysisiin ominaisuuksiin ja käyttää siten tämä tauko hyväksi. Jäällä ei ole hirveästi tehty viisikkoharjoituksia, vaan keskitytty enemmän yksilöjuttuihin.
Sport on Liigassa 11:ntenä kaksi pinnaa viimeistä pudotuspelipaikkaa perässä. Tuon tontin Ässät on tosin pelannut peräti neljä ottelua enemmän.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Tappara: iso sopimusuutinen!