Mitä Suomen kopissa tapahtui Ruotsi-pelin muuttuessa täysin? Kapteeniston jäsenet vastasivat: ”Koitin viestittää sitä, että nyt on tekojen aika”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Alle 20-vuotiaiden MM-kisojen Ruotsi-peli oli Nuorilta Leijonilta vahva näyte, kun Suomi onnistui nousemaan 0-2-tappioasemasta voittoon reagoituaan asioihin avaustauolla. Nuoret Leijonat oli ensimmäisen kaksikymppisen jälkeen takana juurikin tuolla mainitulla kahden maalin erolla.
– Oli vähän heikompi ensimmäinen erä ja tiesimme, että pystymme parantamaan. Kopissa oli moni äänessä ja vähän käytiin asioita läpi. Oli hyvä herätyksen paikka, kippari Anton Lundell kertoi sunnuntai-illan lehdistötilaisuudessa upean heräämisen taustoista.
– Itse koitin viestittää eniten sitä, että nyt on tekojen aika. Ollaan käyty asioita läpi paljon, ja puheet on pidetty. Nyt sen piti alkaa näkymään toiminnassa. Oli aika hyvät 40 minuuttia, toinen ja kolmas erä, HIFK-hyökkääjä selvitti.
Suomen koppipalaveri on ollut pakosti kova setti, koska Nuorten Leijonien peli muuttui avauserän jälkeen täysin. Apukapteeni Santeri Hatakankaan mukaan tauolla ei tapahtunut mitään dramaattista.
– Yhdessä käytiin läpi yhteisiä arvoja, meidän ensimmäinen erä oli hermostunutta. Käytiin läpi sitä, että piti saada rentoutta ja jämäkyyttä. Mulla oli se viesti, ettei enää katsella yhtää, Ilves-pakki valaisi.
Suomi kohtaa tiistaiaamun välierässä USA:n. Toinen semifinaali pelataan Kanadan ja Venäjän välillä.
LUE MYÖS:
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan