Alle 20-vuotiaiden MM-turnaus vuosimallia 2021 päättyi Suomen osalta iloisiin tunnelmiin. Joukkue kellisti loppiaisaaton yönä Venäjän pronssiottelussa 4-1 vieden himmeimmät mitalit.

Nuorten Leijonien tie pronsseille piti sisällään viisi voittoa ja vain kaksi tappiota. Finaaliin yltäneet pohjoisamerikkalaiset Kanada ja USA olivat tällä erää liian kovia alkulohkossa ja semifinaalissa, mutta muuten sinivalkoinen lauma oli pysäyttämätön.

Sen vuoksi seuraavassa, kouluarvosanoin 4-10 toteutetussa pelaaja-arvostelulistauksessa moni suomalaispelaaja selvisi vähintään seiskalla. Upea turnaus, upeita pelaajia!

Maalivahdit:

Joel Blomqvist –
> –

Jäi kolmosvahdin rooliin, sai tosin seurata pronssipeliä kakkosvahtina. Tällaista ei ansaita turhaan tai saada ”tasoituksen vuoksi”, koska pelaavalla vahdilla on loukkaantumisriski aina. Kovan suomalaisen maalivahtituotannon tulevaisuuden nimi.

Kari Piiroinen 9
> 6 ottelua / 2,18pmk / 91,5%

Jos olet Suomen minkä tahansa maajoukkueen ykkösvahti ja MM-mitalimies, olet silloin pakosti timantti. TUTOssa Mestistä koko kauden pelannut torjuja otti muutamia maagisia gamesavereita, ja joukkue uskalsi pelata hänen edessään rohkeasti luottaen vahtiinsa. Missä lie jatkuvat tuoreen pronssimitalistin pelit, kun Mestis on tauolla?

Roope Taponen 8
> 1 ottelu / 1,00pmk / 92,9%

Torjui turnauksen toisessa pelissä Sveitsin kumoon 4-1 rutiinilla. Tuon pelin suoritus oli hyvä – ei maaginen muttei toisaalta surkeakaan.

Maailman kolmanneksi parhaan U20-maajoukkueen ykkösvahti. Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto.

Puolustajat:

Santeri Hatakka 7
> 7 ottelua / 1+1=2 / -1

Näkymätön apukapteeni, joka hoiti puolustuspään tonttinsa suht’ moitteetta. Toisaalta Hatakan arvo punnitaan nimenomaan puolustavassa puolustamisessa. Ilveksen syvyyspakki täydensi Ville Heinolan rinnalla ykkösparia oivasti, mutta osaa tarvittaessa pelata myös hyökkäyspäässä.

Ville Heinola 9
> 7 ottelua / 0+4=4 / +3

Lähellä kymppiä, mutta tehoja olisi voinut tulla vieläkin enemmän. Toki Winnipeg Jetsin Lukko-laina pelasi aikuismaisemmin ja fiksummin kuin kenties koskaan aiemmin. Kiekon kanssa rohkea pelaaminen johti ajoittain virheisiin – toisaalta ne opettavat eniten, ja yleensä avaukset, syötöt, sun muut johtivat hyviin, peliä avanneisiin asioihin. Pelasi tiettävästi rikkinäisen kanssa.

Mikko Kokkonen 8
> 7 ottelua / 0+1=1 / 0

Hiljaa hyvä tulee. Jukurien suurlupaus ei loistanut pisteillä, mutta ei hän kyllä toisaalta mokaillut omissa. Nuorten maailmanmestari ja nyt pronssimitalisti valittiin joukkueen parhaimmistoon valmennuksen toimesta – ja se kertoo paljon. Toki pisteiden tekemiseen olisi kyllä rahkeita.

Topi Niemelä 8
> 7 ottelua / 2+6=8 / +4

Pakkien pörssiykkönen hämmensi tehoillaan, sillä syksyllä Liigassa ja Kärppien A-nuorissa hän oli iskenyt yhteensä vähemmän pinnoja. Niemelä jäi parissa pelissä ehkä vähän varjoon, mutta isossa kuvassa marssi oli upeaa läpi kisojen.

Kasper Puutio 7
> 7 ottelua / 0+2=2 / -1

Turnauksen huippuhetki ajoittui USA-välierään, jossa Puutio napsi kisojen kaikki pinnansa. Kärppien pakki osaa pelata kiekolla, ylivoimalla ja puolustavassa roolissa kamppailuvoimansa ansiosta. Kaikkiaan lupaava, monipuolinen tapaus.

Ruben Rafkin –
> 1 ottelu / 0+0=0 / 0

TPS-pakki oli kokoonpanossa vain Sveitsi-pelissä, jossa minuutit jäivät vähiin. Arvosana jää antamatta.

Matias Rajaniemi 7
> 6 ottelua / 0+0=0 / +2

Pienellä roolilla luutineelta Pelicans-pelaajalta ok-suoritus alakerrassa. Ei pettänyt, mutta keräsi tehotilastoon lukeman +2. Se on hyvä ylimääräiselle pakille, jonka piti nimenomaan hoitaa alakerta.

Eemil Viro 8
> 7 ottelua / 0+2=2 / +7

Pudotuspeleissä näytti ajoittain jännittävän, mutta kyseinen tila hävisi kyllä nopeasti. Pelaaja petrasi alati, kiitos hyvän pelisilmän ja luistelun. Tehotilaston huikea lukema +7 oli paras koko leijonalaumasta.

Ville Heinola (oik.) oli yksi turnauksen valovoimaisimmista pakeista. KUVA: Suomen Jääkiekkoliitto.

Hyökkääjät:

Samuel Helenius 8
> 7 ottelua / 2+2=4 / +2

JYPissä tänä syksynä yllättänyt isokokoinen sentteri jatkoi yllätyksiään myös MM-jäillä. Hyvä, röyhkeä ja rohkea alivoimapelaaja. Ruotsia vastaan puolivälierän iso kymppi oli ainoita suuria epäkohtia.

Roni Hirvonen 8
> 7 ottelua / 2+4=6 / +5

Ässien hyökkääjällä oli pitkään tukkoista, mutta lopulta hanat aukesivat ykkösketjussa Ruotsi-puolivälierässä alle puoli minuuttia ennen loppua syntyneellä voittomaalilla. Yhdysvaltoja vastaan hän tasoitti välierän lopussa. Hirvosen arvoa ei välttämättä punnita tehoissa, mutta ykkösketjuun hän sopii muun muassa hyvän karvausosaamisen takia.

Roby Järventie 5
> 6 ottelua / 0+0=0 / -2

Ei voi minkään, mutta pieleen meni. Ilves-hyökkääjän piti takoa turnauksessa tehoja ja ottaa roolia ylivoimalla, mutta toisin kävi. Järventie joutui pudotuspeleissä jopa popcorn-osastolle, eikä se ollut mikään vääryys. Suomen joukkueen suurin epäonnistuja, mutta toisaalta samalla tuore MM-pronssimitalisti! Eteenpäin, ja niin edelleen.

Benjamin Korhonen 7
> 5 ottelua / 0+2=2 / +4

Ei alkuun meinannut saada vakipaikkaa joukkueesta, mutta latoi avauspelissään Slovakiaa vastaan kaksi syöttöpinnaa. Tekeminen oli rohkeaa, ja sen jälkeen KalPan ukko jäi tielleen – kokoonpanoon. Energinen Korhonen summasi tehotilastoonsa peräti lukeman +4.

Brad Lambert 8
> 7 ottelua / 1+3=4 / -1

Siinä, tässä ja tuossa, että onko suoritus kasin vai ysin arvoinen. Pelaaja näytti ajoittain irtautuvan Suomen pelisuunnitelmasta räpläten kiekkoa liikaa, mutta on hyökkäyspäässä vastustajien kannalta ikävällä tavalla ennalta-arvaamaton. Lambertin osaamispankki on luokkaa valtava. Pitää muistaa, että JYP-pojalla on ikää vasta 17 vuotta. Kieltämättä suuri lupaus!

Anton Lundell 9
> 7 ottelua / 6+4=10 / +7

Kausi alkoi maagisesti HIFK:ssa, jatkui hienosti NHL-varauksen muodossa ja nyt kaulaan ripustettiin MM-pronssia. Hyvin aloituksia ottanut Lundell otti roolia iskien isoja maaleja esimerkiksi puolivälierässä tai pronssipelissä sekä jakaen maagisia passeja. Turnauksen pörssikolmonen. Fiksu kaveri myös lehdistötilaisuuksissa median edessä.

Matias Mäntykivi 7
> 5 ottelua / 0+1=1 / +2

SaiPa-pelaaja avasi pistetilinsä vasta pronssiottelussa, jossa hän hyökkäsi kolmosketjussa. Muutoin turnaus meni pääasiassa ylimääräisenä hyökkääjänä. Pelaajaa ei voi tuomita, mutta framille asettaminen on sekin vaikeaa.

Suomella riitti turnauksessa aihetta iloon. KUVA: GettyImages.

Henri Nikkanen 8
> 7 ottelua / 2+1=3 / +1

Ennakko-odotuksiin nähden suoriutui paremmin kuin hyvin. Sentteri ei välttämättä ollut kirkkain tähti, mutta ei hän kyllä flopannutkaan. Iski Ruotsia vastaan MM-puolivälierässä valtavan maalin. Paljon parjatusta Jukureista voi nousta maailman tähtiin!

Mikko Petman 8
> 7 ottelua / 1+2=3 / +3

Jopa ykkösketjussa pelannut Lukko-hyökkääjä oli yksi Suomen positiivisimmista yllättäjistä. Pystyi pelaamaan sekä ykkös- että nelosketjussa vaaditussa roolissa. Vahvin rooli Lukosta tuttu fyysinen työ, mutta toisaalta luisteluvoimainen hyökkääjä iski Nuorille Leijonille MM-pronssin ratkaisseen 2-1-pömpelin.

Petteri Puhakka 7
> 5 ottelua / 0+0=0 / 0

Käteen ei oikein jäänyt mitään – ei loistoa, ei huonoutta. Toki jos pelaat nelosketjussa, on rooleista tärkein silloin yleensä joku muu kuin pisteiden takominen. Puhakka oli luotettava, nelosketjuun hyvin sopinut energiapakkaus. Flow-tila jäi näkemättä.

Mikael Pyyhtiä 7
> 7 ottelua / 1+1=2 / -1

Ihan ookoo kakkos-, kolmosketjun jyrä. Ei pelännyt, otti roolia hyökkäyspään oivalluksillaan, eikä missään tapauksessa pettänyt isosti.

Juuso Pärssinen 7
> 7 ottelua / 2+2=4 / -1

Terävimmän kärjen takana ihan ookoo-tason luutimista, mutta suoritus jäi ehkä vähän piippuun siihen nähden, että Liigassa Pärssinen on ollut TPS:n ykkössentterinä. Ei silti mikään floppi, vaan hyvin – joskin suht’ tehottomasti – töitä tehnyt sentteri.

Aku Räty 6
> 7 ottelua / 2+1=3 / -3

Arvosanan pudottaminen kohtalaiseen satuttaa. Tehotilaston lukema jäi Suomen heikoimmaksi, eikä pinnojakaan tahtonut syntyä. Vauhtia ja energiaa toki riitti kivasti. Vaan mitähän olisi tapahtunut, jos tuttu pelikaveri, veli Aatu olisi ollut rinnalla?

Kasper Simontaival 9
> 7 ottelua / 4+3=7 / +5

Oriveden Fortunan kasvatti ponnisti ison yleisön tietoon nuorten MM-jäillä yllättävällä tehoilullaan. Pelaaja pystyy luutimaan niin ykkös- kuin nelosketjussakin – ja tekemään tehoja kummassakin. Simontaival putosi ykkösestä neloseen USA-välierään, mutta iski kaksi pömpeliä. Kiukuttelusta ei tietoakaan. Upea nuori mies.