Liigayllättäjä Pelicans menetti kolmannenkin suomalaisen NHL-lainan: ”Pääsee hyvistä lähtökohdista Pohjois-Amerikkaan”
Kuva: Juha Tamminen
Liigan alkukauden suurin yllättäjä Pelicans menettää pakki Oskari Laaksosen ja hyökkääjä Jesse Ylösen lisäksi myös hyökkääjä Otto Sompin rapakon taakse. Kaksi ensiksi mainittua siirtyivät Pohjois-Amerikkaan viime viikolla, Sompin lähdöstä Pelicans tiedotti kotisivuillaan maanantaina.
Lahdessa lainalla yhdeksässä pelissä pisteet 1+2=3 iskenyt Somppi on Tampa Bay Lightningin sopimuspelaaja. Ottelumäärä jäi pieneksi jonkinlaisten terveyshuolien takia.
– Sompin alkukausi oli haasteellinen loukkaantumisen vuoksi, mutta mies paransi esityksiään ottelu ottelulta ja pääsee hyvistä lähtökohdista Pohjois-Amerikkaan. Toivotamme miehelle menestystä ja kiitämme panoksesta organisaatiomme eteen, urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen kommentoi.
Ysikasi Somppi pelasi viime kaudella Syracuse Crunchissa AHL:ää 45 pelin verran. NHL-debyyttiään yhä odotteleva pelaaja takoi pisteitä 18 kappaletta (5+13, 0).
Pelicans on ollut Liigan piristysruiske. Joukkue heräsi tukkoisen syksyn jälkeen, ja nyt se keikkuu sarjassa sensaatiomaisesti kolmosena, kun kautta on pelattu noin kolmannes.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tulikuuma KooKoo jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- Kova kolaus: NHL-tähti ei lähde olympialaisiin – Liigasta tuttu mies mukaan!
- Nyt se on varmaa! Näillä ketjuilla Naisleijonat iskee Yhdysvaltoja vastaan
- Jokerit-valmentaja Tomek Valtonen käyttäytyi asiattomasti – pyytää nyt anteeksi
- Kultaleijona sai lähtöpassit NHL:stä – palaa Eurooppaan
- SuomiKiekko: Naisleijonien kaikki pelaajat terveinä!
- Liveseuranta: Naisleijonat kohtaa Yhdysvallat – tässä ovat Suomen kentälliset
- Olympialaisissa uusi norovirustartunta – yksi joukkue eristettiin kokonaan!
- Muistatko? Nämä Leijonien pelaajat on nähty olympialaisissa ennenkin – yksi mies jo kolmatta kertaa mukana
- Tässä on Montrealin ehto Patrik Laineen kauppaamiselle!
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Liveseuranta: Naisleijonien olympia-avaus Kanadaa vastaan peruttu!
- Lähde: TPS-hyökkääjä vaihtaa maisemaa kesken kauden – tässä uusi osoite!
- MM-kultaleijonalle lähtöpassit NHL-seurasta
- Kylmät kävi – Leijonien MM-hyökkääjä ulos NHL:stä
- Jukurit löi tiskiin uuden hankinnan: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Jokerit-tähti jättää seuran välittömästi – uusi osoite selvillä
- Lähde: Huippukautta pelaava ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan
- Vakava rikosepäily: Kanadan NHL-megalupausta uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Patrik Laine kaupataan? Montreal valmis radikaaliin peliliikkeeseen NHL:ssä