IIHF:n sivuilla avattiin kohun herättäneen Rene Faselin ja Aliaksandr Lukashenkan tapaamisen taustoja – MM-kisojen kohtalo auki
Kuva: Getty Images
Piru tuntui olevan irti sosiaalisessa mediassa, kun kuvat Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n puheenjohtaja Rene Faselin ja Valko-Venäjän presidentti Aliaksandr Lukashenkan tapaamisesta levisivät netissä kulovalkean tavoin. Miehet muun muassa halailivat toisiaan ja näyttivät rupattelevan iloisesti.
– Alun perin oli tarkoitus saada selvitys maan hallituksen kannasta siellä vallitseviin asioihin ja tämän vuoden MM-kisojen valmisteluihin. Emme päässeet palaveeraamaan joulukuussa, mutta tämä palaveri oli ehdoton, Fasel kertoo liiton sivuilla.
Vierailu Valko-Venäjälle oli välttämätön – kuten muidenkin MM-kisojen kohdalla – ja paikalla olivat mainittujen lisäksi maan urheiluministeri sekä muita edustajia kisojen järjestelykomiteasta sekä maan kiekkoliitosta.
– Olemme pahoillamme negatiivisesta reaktiosta, joka syntyi kokouksesta levinneistä kuvista ja videoista, liiton sivuilla kerrotaan tapaamisesta, joka käsitteli tulevia, Minskiin ja Riikaan ajateltuja MM-kisoja.
– Ei ollut tarkoituksellista antaa oletusta, että kyseessä oli vain ystävällishenkinen tapaaminen.
– IIHF toi esiin erityisiä ja vaikeita kysymyksiä. Odotamme, että Valko-Venäjän hallitus seuraa tilannetta ja vastaa IIHF:n vaatimuksiin.
Palaverissa on siis kaikesta päätellen haastettu kunnolla. Mainittuja epäkohtia ei voi kuulemma jättää huomioimatta, ja ongelmien ratkaiseminen vaatii nimenomaan avointa keskustelua. Valko-Venäjän olisi pystyttävä täyttämään erinäisiä vaatimuksia. Ne eivät liity kaikki vain urheiluun.
Summa summarum: Fasel on ilmoittanut saman lähteen, liiton sivujen mukaan, ettei muita isäntäkaupunkivaihtoehtoja ole. Toiselle kisaisäntä Latvialle Valko-Venäjän kanssa isännöiminen ei puolestaan ole vaihtoehto.
Vääntö, tai sanotaan vaikka, että haaste jatkaa olemassa oloaan. Kun kisat on tarkoitus pelata touko-kesäkuussa, alkaa hiekka tiimalasissa kieltämättä loppumaan. Ja se on tullut selväksi, että toisena keväänä peräkkäin kisoja ei jätetä pelaamatta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Jokerit on Mestiksen mestari – pistetykki upeaan ennätykseen
- Liigan pudotuspeleissä kiusallinen ongelma: ”Vikaa on yritetty korjata koko päivän”
- Iso paljastus Ruotsin MM-joukkueesta!
- Tapparan apuvalmentaja sai työpaikan Ruotsista!
- Imatran Ketterästä kova lausunto: ”Tavoitteena on, että paikka Liigasta tulisi”
- Lukon tyhjennys jatkuu – Joni Ortio ja kaksi täsmävahvistusta pihalle
- HPK:lle järisyttävä takaisku
- SaiPa menettämässä kaksi tähtihyökkääjäänsä
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Lukon tyhjennys jatkuu – Joni Ortio ja kaksi täsmävahvistusta pihalle
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lukon tähtipuolustaja lähtee – IL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Lähde: Tappara värväämässä kanadalaispyssyn SHL:stä!
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- HIFK:ssa käy jälleen ovi – kahdeksan pelaajaa lähtee!
- Lukossa käy ovi – taas yksi pistelinko ulos seurasta
- Kova menetys! Ulkomaalaistähti jättää Lukon