Valko-Venäjän MM-kisoista on käyty viime aikoina kovaa vääntöä.

Lähestulkoon kaikki tahot ovat antaneet painetta, että kisat siirrettäisiin muuhun maahan ihmisoikeusrikkomusten ja levottomuuksien vuoksi. IIHF:n johtaja Rene Fasel on kuitenkin taistellut tiukasti Valko-Venäjän isännyyden puolesta.

Kansainvälisen jääkiekkoliiton varapuheenjohtaja Kalervo Kummolan on kerrottu vastustaneen Valko-Venäjän kisaisännyyttä jo jonkun aikaa. Venäläiselle uutispalvelu TASSille antamassaan haastattelussa Fasel antoikin kritiikkiä kakkosmiehelleen.

– Kummola on poliittisen paineen alla. Tämä on vähän kuin kiekkomatsi: jotkut joukkuekaverit eivät pelaa niin kuin heidän haluaisi pelaavan, Fasel kommentoi.

– Sveitsiläisenä yritän löytää kompromissin ja tuoda ihmiset yhteen, mutta tämä on mitä on.

Faselilta kysyttiin myös suoraan väleistä Kummolaan.

– Ne ovat olleet todella kireät viime aikoina. Mutta niin on aina politiikassa, kun ihmisillä on erilaisia mielipiteitä, Fasel sanoo.

– Kalervo nurisee koko ajan. Hän on porukkamme kovin nurisija. Joskus se on hyvä. Hän hoitaa oman työnsä ja minä omani.

LUE MYÖS: Näkökulma: Tätä kieltä kiekkopomo Rene Faselkin ymmärtää – tie sveitsiläisen hammaslääkärin sydämeen käy kukkaron kautta