Winnipeg-luotsi hyllytti suomalaispelurin: perustelu oli koruton!
Kuva: Getty Images
Winnipeg Jetsin kokoonpanoon on nostettu tällä kaudella rohkeasti useita suomalaispelaajia.
Jetsin päävalmentaja Paul Maurice tarjosi viime yönä pelatussa Ottawa Senators -ottelussa NHL-kauden debyytit Kristian Vesalaiselle ja Ville Heinolalle.
Toisten onni oli kuitenkin valitettavasti tällä kertaa toisen epäonni, sillä Heinolan nostaminen pelaavaan kokoonpanoon tarkoitti suomalaispuolustaja Sami Nikulle katsomokomennusta.
Nikun hyllytys ei sinällään ole suuri yllätys, sillä hän on ollut tällä kaudella Jetsin heikoimpia puolustajia. JYP-kasvatin pistetili näyttää kolmen ottelun jälkeen nollaa sekä hänen tehotilastonsa on pakkasella luvuin -2. Niku on myös ottanut kolme jäähyä tällä kaudella.
Maurice ei lähtenyt suuremmin kiertelemään, kun häneltä kysyttiin Nikun vaisuista otteista.
– Samilla on tiettyjä taitoja, joita hänen tulisi ottaa käyttöönsä. Mielestäni asiat eivät ole sujuneet hänen kohdallaan – en vain oikein rakasta hänen pelaamista. Tähän päätökseen (katsomokomennukseen) liittyy tiettyjä teknisiä osia – virheitä on myös sattunut. Minulla on yhä paljon luottoa häneen, mutta hän profiililtaan kiekonliikuttaja, niin kuin Villekin (Heinola). Jos pelaaja ei pelaa aivan parhaimmillaan, niin silloin meillä ei ole aikaa odottaa. Meidän täytyy jatkaa matkaa, Maurice kertoi Ottawa Sun -lehdelle.
Niku on pelannut viimeisen neljän viime vuoden aikana NHL:ssä 50 ottelua. Näissä otteluissa hän on summannut pisteet 1+8=9.
LUE MYÖS:
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse