Olisiko päättäjien syytä muuttaa Liigaa koskevia rajoituksia? KooKoon yhteisöpäällikkö otti kantaa puhuttavaan asiaan
Kuva: Ak Bars Kazan
Koronavirusarjessa on tuntunut, ettei valtakuntamme päättäjien vedoissa ole ollut ihan aina yhtenäistä suuntaa, kun maahamme on lyöty erinäisiä rajoituksia. Esimerkiksi Jääkiekkoliigan otteluiden aikana hallien ravintolat saavat palvella joitain kymmeniä asiakkaita, mutta tuhansien katsojien katsomoihin tai ihmisiä rajaaviin aitioihin ei lähtökohtaisesti ole päässyt ensimmäistäkään.
Syy on se, että suomeksi sanottuna jääkiekkohallissa oleva ravintola on normaali ravintola, mutta porukkaa rajaava – asia, jonka tärkeyttä on muuten painotettu nykyarjessa! – aitio ei. Ravintolat saavat olla auki.
Siis kerrataan nyt kerran vielä: Pienempiin, ahtaampiin ravintoloihin pääsee katsojia, mutta isompiin katsomoihin ei?
Kouvolan KooKoo saa ottaa hallin ravintolaansa noin 130 asiakasta, mutta katsomoiden lisäksi aitiot ovat säpissä. Seuran yhteisöpäällikkö Nita Ahola otti eittämättä epäloogiselta kuulostavaan tapaukseen kantaa viime viikolla.
– Minäkään en ole tartuntatautilääkäri enkä viranomainen, mutta kun itsekin olen kohta vuoden tehnyt koronan kanssa hommia, niin vähän yritän edes ymmärtää taudin ehkäisyä:
– Eikö aitio pienellä ihmismäärällä ole turvallisempi vaihtoehto, koska tällöin kaikki ylimääräiset kontaktit vältetään, aitioissa on omat käsienpesupisteet ja paikalla on esimerkiksi saman työyhteisön tai perheen jäseniä? Ahola kyseenalaistaa kieltämättä asiallisesti.
Ahola antoi kommentit viime perjantaina.
– Faktaksi voin sanoa muun muassa sen, että liigaotteluissa on käynyt tällä kaudella 295 791 asiakasta.
Ja ihmismäärästä ei ole lähtenyt liikkeelle tiettävästi ensimmäistäkään tautiketjua.
– Mielestäni tapahtumatuotanto, kulttuuri- ja liikunta-ala ovat hoitaneet oman osuutensa täydellisesti ja tässä on kiitos.
– Haluan avata keskustelun, koska urheilu-, kulttuuri- ja tapahtumabisnes ovat hädässä, jota ei tällä hetkellä osata tunnistaa ja tunnustaa. Peräänkuulutan yhdenvertaisuutta, oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa.
Ahola ei siis halua provosoida, vaan puhua ja tuoda erikoisia sääntöjä pinnalle. Totaalisen epäloogisia sellaisia.
– Ja siis, en halua ottaa missään nimessä ravintoloilta mitään pois, mutta minusta ei ole järkeä siinä, miten näitä päätöksiä tehdään.
Lopuksi Ahola painottaa peräänkuuluttavansa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, eikä siis pelkästään sitä, että missään ei olisi mitään järkeä – nykyisissä päätöksissä on varmasti järkevyytensä, vaikka ne eivät esimerkiksi tämän jutun kirjoittajan jakeluun mene.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Liiga-sensaatio tulikuumana – Saku Koivun ennätys murskaksi
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Jokerifanit käänsivät takkinsa!
- Liigassa tehtiin yhtenä iltana kaksi huikeaa ennätystä!
- IL: Jesse Puljujärveltä suora ilmoitus MM-kisoihin liittyen
- IS: HIFK vahvistuu Olli Jokiselle tutulla pelaajalla!
- Jokerifanit käänsivät takkinsa!
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lehti: tällainen on HIFK:ssa hurjia tehoja takoneen Luke Martinin hintalappu
- Jymykäänne! IL: Yllättävä seura Liigaan?
- Connor McDavid raivostui suomalaistulokkaalle – NHL-megatähti pudotti hanskat!
- Liiga-seura julkisti täysin naurettavan kokoonpanon – Yle: kapteeni raivostui
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Liigassa tehtiin yhtenä iltana kaksi huikeaa ennätystä!