KHL:n superketju jäi pois Leijonista – Jukka Jalonen kertoo syyn: ”Ymmärrettävä tilanne”

Leijonien joukkue julkaistiin maanantaina päivällä helmikuun toisena viikonloppuna pelattavaan Beijer Hockey Gamesiin.
Päävalmentaja Jukka Jalonen saa jalkeilla hyvän joukkueen, joka on koottu Euroopan huippusarjoissa pelaavista pelaajista, mutta tälläkin kertaa kovia nimiä jäi sivuun.
Jalonen kertoi Leijonien tiedotustilaisuudessa, että hän kysyi myös Salavat Julajev Ufan suomalaiskolmikkoa, Teemu Hartikaista, Markus Granlundia ja Sakari Mannista, mukaan turnaukseen, mutta he joutuivat kieltäytymään.
– Keskusteltiin muutaman KHL-pelaajan kanssa, mutta he haluavat keskittyä nyt KHL-kauteen.
– Ainahan sitä haluaisi aivan kärkijätkät mukaan. Se (Ufan suomalaisketju) on yksi KHL:n parhaista ketjuista, joten totta kai olisi hienoa nähdä heidät A-maajoukkueessa. Siellä on kuitenkin vahva tunne siitä, että he voivat voittaa Gagarin Cupin, joten ymmärrettävä tilanne, Jalonen avasi medialle.
Samalla Jalonen kertoi myös, että esimerkiksi Hartikainen oli sitä mieltä, ettei tässä vaiheessa ole viisasta lähteä maajoukkueen mukaan, sillä hän voisi esimerkiksi loukkaantua, mikä voisi pilaisi miehen huippukauden KHL:ssä. Suomalaishyökkääjä on joukkueelleen erityisen tärkeä ja taistelee samalla pistepörssin voitosta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HIFK:n nuori hyökkääjä lähtee Pohjois-Amerikkaan!
- TPS:n pikakiituri loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan mestaripuolustaja siirtyy huippuseuraan!
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- TPS:n pikakiituri loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Tapparan mestaripuolustaja siirtyy huippuseuraan!