Jukka Jalonen mielissään Kevin Lankisen iskusta NHL-jäillä – antoi kultavahdin nykytilasta maukkaan arvion
Kuva: Getty Images
Kevin Lankinen on nostanut itsensä viimeisen noin kahden vuoden aikana suomalaisten huulille urakalla. Pelaaja torjui Leijonat sensaatiomaiseen maailmanmestaruuteen Bratislavassa toukokuussa 2019, ja nyt vahti on rymistellyt NHL-joukkue Chicago Blackhawksin ykkösvahdiksi.
MM-jäillä pudotuspeleissä kaatuivat pari vuotta sitten luotsi Jukka Jalosen alaisuudessa Ruotsi jatkoerässä sekä Venäjä ja Kanada.
Niitä tuskin löytyy läjäpäin, jotka ennustivat Lankisen olevan tässä vaiheessa kautta Chicago Blackhawksin ykkösvahti – tai joukkueessa ainakin eniten vastuuta saanut kassari.
Vuoden 2019 maailmanmestari on torjunut kuudessa ottelussa häikäisevin prosentein 93,7, päästettyjen maalien keskiarvo on 1,97. Kaksi peliä mieheen pelanneiden Malcolm Subbanin ja Collin Delian prosentit ovat alle 89:n kummallakin ja päästettyjen maalien keskiarvo on kirkkaasti yli kolmen.
Mestariluotsi Jalonen on Lankisen iskusta mielissään.
– On ollut todella hienoa nähdä Lankisen onnistumisia. Siitä on jo kaksi vuotta, kun hän oli isona tekijänä meidän mestarijoukkueessa. Nyt hän on saanut hyvän mahdollisuuden NHL:ssä ja alkuvaiheessa on ainakin näyttänyt siltä, että hän on ottamassa ykkösvahdin paikan. Toki kausi on vielä nuori, maajoukkueen päävalmentaja Jalonen kehui maanantaina Leijonien lehdistötilaisuudessa.
LUE TIISTAIN NHL-JUTUISTA MYÖS:
Takavuosien yllättävä kohtalo sittenkin Kevin Lankisen onni? Kolme suomalaista kiekkovaikuttajaa kehui NHL-sensaatiota: ”Teki suuren vaikutuksen”
Heti hanat auki saanut Eeli Tolvanen kommentoi NHL-kauden debyyttiään
”Kaikki joukkueessa kunnioittavat ja arvostavat” – Artturi Lehkonen ponkaisi jo erään pörssin kärkeen, ansaitsi luotsin vuolaat kehut
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Faneille herkkua – näin voit seurata Liigan päätöskierrosta ilmaiseksi!
- Liiga-seuran kapteeni uhkasi heittää hanskat tiskiin – näin kävi
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan