Liiga-ennätys jäi harmittavan lähelle: Veskaritähti myöntää rekordin painaneen mielessä – ”Media alkoi kysellä”

Lukon maalivahti Lassi Lehtinen pääsi hiljattain erittäin lähelle Liigan kaikkien aikojen nollaputkiennätystä.
Yhteensä putkelle tuli lopulta mittaa 296 minuuttia ja 48 sekuntia ja ennätys jäi reilut viisi minuuttia Kärppien Justus Annusen reilun vuoden takaisesta rekordista 302 minuuttia ja 5 sekuntia.
Lohdutukseksi loistokuukauden pelannut 21-vuotias veskari valittiin Liigan tammikuun pelaajaksi.
Lehtinen kertoo Liiga-podcastissa, että nollaputken aikana ennätys oli ajoittain mielessä.
– Media alkoi kysellä, joten se oli esillä, kun pitkä putki oli päällä. Väkisinkin sitä tuli mietittyä. Isona haasteena oli, että sen saisi sivuutettua ja jatkettua sillä tavalla, jolla putki tullutkin. Jossain vaiheessa se aina päättyy, ja tällä kertaa ei riittänyt Annusen lukemiin, Lehtinen sanoo jatkaa:
– Tietyllä tavalla se vähän harmittaa, mutta ei se mikään maailmanloppu ollut. Pääsin niin lähelle, niin olisi se voinut kestää viisi minuuttia kauemminkin, mutta ei se ole helppoa. Hyvä, että pääsin näinkin pitkälle. Se on kuitenkin aika harvinaista. Itselläni ei ole ollut urani aikana noin pitkää putkea.
Lehtisen kuluvan kauden tilastot ovat komeaa luettavaa. Liigan maalivahtitilastojen kärjessä majaileva veskari on voittanut pelaamistaan 17 ottelusta peräti 14, torjuntaprosentti on maaginen 94,80 ja maaleja on tehty selän taakse ainoastaan keskimäärin 1,09 ottelua kohden. Kaiken kruunuksi nollapelejä on kasassa peräti viisi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä ovat MM-kisojen palkkakuninkaat – Kanadan supertähti ylivoimainen kärkinimi
- Leijonien ensimmäiset kisapassit leimattu – Liiga-ikoni jäi rannalle
- Nuorten Leijonien MM-kultakapteeni vaihtaa seuraa Liigassa
- Liigan tehomies vaihtaa seuraa – myöntää suoraan: ”Suomi on nähty”
- Käykö Ruotsille nolo MM-fiasko? Leijonatkin huolissaan
- Kärpiltä jättikaappaus Liiga-mestari KalPasta!
- Sopimus purkissa – Balázs Sebők palaa Liigaan!
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- MM-hyökkääjä siirtyy Tapparaan!
- Tässä Leijonien uusi kapteeni!
- MTV Urheilu: Suomen NHL-tähti kieltäytyi MM-kutsusta
- IL: Jokerit virittelee siirtopommia – neuvottelee KalPan mestaripuolustajan kanssa
- MM-kisoihin valittu Ilves-tähti vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- MTV: Tässä Leijonien ketjut MM-kisoissa!
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- TPS kaappasi hyökkääjän Kärpistä!
- Kärpät vahvistuu TPS:n pistelingolla: ”Yksi Liigan parhaimmista senttereistä”
- SHL-mestari tiedotti kahden suomalaisen lähdöstä – toista viedään Liigaan
- Hirmuvahvistus! NHL:n supertähti saapuu MM-kisoihin
- Tappara jysäytti: Kaksi huippuvahvistusta