Oi pahus: Juuse Saros sai kovan osuman – peli loppui kesken NHL-tähden jyrättyä
Nashville Predatorsin suomalaiskassari Juuse Sarokselle keskiviikkoyön Carolina Hurricanes -peli oli tuskainen. Canes voitti 4-2 ja nuorten maailmanmestari ehti pelaamaan vain ensimmäisen erän loukkaannuttuaan sitten.
Loukkaantunut Saros päästi selkänsä taakse kaksi maalia, ja tolppien väliin tullut paikkaaja Pekka Rinne yhden osuman. Loukkaantuneesta suomalaisesta ei ollut esimerkiksi Predsin kotisivuilla paljoa kerrottavaa.
Se on kuitenkin selvää, että Saros sai osuman päähänsä Nino Niederreiterilta, jolle puolestaan lätkäistiin tapauksesta kahden minuutitn käytösrangaistus. Iskua saneen vahdin tilasta annetaan lisää päivityksiä keskiviikkona.
– Saroksella on todennäköisesti aivotärähdysprotokollassa otettuaan tämän osuman. Niederreiter luisteli suoraan Sarosta päin tekemättä liikettäkään välttääkseen osumaa, NHL Safety Watch -nimisellä Twitter-tilillä kummasteltiin.
Saros on pelannut tällä kaudella 13 ottelua prosentein 89,5, Niederreiter puolestaan on latonut kauden 22 pelissä tehot 9+4=13. Sveitsiläishyökkääjästä puhuttaessa ei todellakaan tule ensimmäisenä mieleen sana ”sikapelaaja” tai vastaava.
LUE KESKIVIIKKOAAMUN NHL-JUTUISTA MYÖS:
Johan paukkui! Kasperi Kapanen pääsi valtavaan liekkiin uudessa tilanteessa – ”Se oli uskomatonta”
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Liigassa hurja päävalmentajaruletti – HIFK nappasi tähtiluotsin!
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- IIHF:lta tyly viesti Venäjän MM-paluusta – CAS:n päätös sai täystyrmäyksen
- Venäjän MM-paluusta uusi jättikohu – jääkiekon MM-kisojen pääsponsori uhkaa vetäytyä
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Venäjän MM-paluusta uusi jättikohu – jääkiekon MM-kisojen pääsponsori uhkaa vetäytyä
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!