Kärpissä liitänyt pakki seuraava NHL:n suomalaispeluri? Pakki loistaa AHL:ssä puolustajien maalikärkenä
Kuva: Juha Tamminen
Jos katsotaan puhtaasti pistetehtailua, voisi Toronto Marliesin suomalaispakki Teemu Kivihalme olla 236. sinivalkoinen peluri taalaliigassa viime yönä debytoineen Columbus Blue Jackets -vahti Veini Vehviläisen perässä.
Los Angeles Kingsin NHL-miehistöön noussut Rasmus Kupari on takonut farmissa tehot 2+7=9 keikkuen koko sarjan pörssissä 35:nnella sijalla. Perässä sijalla 44 seuraa Kivihalme, joka on summannut alkukaudesta hurjat tehot 5+3=8.
Leijonien maajoukkueessakin pelannut Kivihalme on pakkien pistepörssin nelonen ja maalipörssissä jopa kärki. Suomessa Kärpissä ihastuttanut Kivihalme tehtaili lauantai-iltana 3-4-tappioon päättyneessä Stockton Heat -matsissa maalin ja syötön.
Pisteitä Yhdysvaltain Cloquetissa syntynyt 25-vuotias Suomen ja USA:n passin mies on osannut latoa aina. Nashville Predatorsin kesän 2013 viidennen kierroksen 140. varaus nakutti esimerkiksi Kärpissä kahden runkosarjakauden aikana 104 pelissä tehot 13+37=50 (+42), 34 pudotuspeliottelun saldo oli 4+5=9 (+7).
LUE SUNNUNTAIAAMUN NHL-JUTUISTA MYÖS:
Mikko Rantanen ilmiömäisissä liekeissä – lupaava ilta päättyi totaaliseen lässähdykseen
Ratkiriemukkaat tuuletukset maaliin – taas osunut Jesse Puljujärvi hiipinyt jo maailman tähtihyökkääjien lähelle maalipörssissä
Rasmus Ristolaista vietiin kuin litran mittaa – ja NHL:n surkimuksen kierre alkoi: ”Hämmentävää – emme voi sallia sellaista”
Täydellinen tyriminen: Joonas Korpisalo ammuttiin vaihtoon, Patrik Laineen tilanne tuskastuttaa… ”Jotkut pelaajat jatkoivat huolestuttavaan suuntaan”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Kaapo Kakko iski vahvat tehot NHL:ssä
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Jokerifanit käänsivät takkinsa!
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan