Se oli maaliskuuta 2020, kun keskustelu jääkiekon MM-kisoista alkoi käydä kuumana Suomenkin mediassa. Tammikuussa Kiinasta maailmalle lähtenyt koronavirus jatkoi leviämistään ja yleisötapahtumia peruttiin pitkin maailmaa pandemiaan vedoten. Tässä yhteydessä alettiin keskustella myös jääkiekon MM-kisojen kohtalosta. Sittemmin kisat peruttiin sillä seurauksella, että vuonna 2019 maailmanmestaruuden voittanut Suomi on edelleen jääkiekon hallitseva maailmanmestari.

Nämä asiat tulivat väkisinkin mieleen viimeistään silloin, kun keskustelu Valko-Venäjän kelpoisuudesta toimia jääkiekon MM-kisojen toisena isäntämaana alkoi aiheuttaa kipuilua jääkiekkopiireissä eri puolilla Eurooppaa. Ison veden takana tuskin edes tietävät, mikä se sellainen Valko-Venäjä on. Kuuluuko se Venäjään vähän niin kuin White Plainsin alue Amerikkaan?

Jos verrataan koronalukuja Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Latviassa ja missä muussa tuleviin MM-kisoihin osallistuvassa maassa tahansa maaliskuussa 2020 vastaavaan tilanteeseen maaliskuussa 2021, niin ehkä koko kysymyksen asettelu olisi pitänyt muuttaa aivan toisenlaiseksi. Sen sijaan, että kyseltiin MM-kisojen järjestämisoikeuksien perään, olisi ehkä kannattanut kysellä, voidaanko MM-kisoja tänäkään keväänä järjestää?

Totuus on nimittäin se, että koronavirustartuntojen määrä maailmalla on koko ajan kasvussa. Maailman terveysjärjestö WHO:n ylläpitämiltä nettisivuilta voi kukin käydä halutessaan katsomassa, kuinka koronavirus jyllää maailmalla tänä päivänä aivan eri malliin kuin vuosi sitten tähän samaan aikaan.

Nyt meillä on riemunamme koronaviruksen toinen aalto britti- ja etelä-afrikkalaisine muunnoksineen ja kuka tietää, mitä vielä keksitäänkään ennen kuin kiekko Latviassa otteluohjelman mukaisesti putoaa jäähän perjantaina 21.5. klo 16.15 Venäjän ja Tshekin välisessä ottelussa. Vai putoaako?

Kisojen järjestäminen täysin siitä riippumatta tehdäänkö se Valko-Venäjällä, Latviassa tai missä tahansa muualla maailmassa kun merkitsisi sitä, että Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF on päätynyt täysin päinvastaiseen ratkaisuun kuin vuotta aiemmin täysin samoilla perusteilla tehty ratkaisu kisojen peruuttamisesta oli.

Tai ei sentään täysin. Juttu on nimittäin niin, että kevään 2021 koronavirustilanne puhuu vielä vahvemmin kisojen peruuttamisen puolesta kuin kevään 2020 tilanne. Suomalaisessa Liigassamme on talven mittaan nähty, ettei semmoista kuplaa olekaan, missä koronaviruksen leviäminen voitaisiin täysin ehkäistä. Oulun Kärppien ottelumääristä näki pitkään, että koronasta toipuminen vie aikansa.

Yhtä koronavirustartuntaa seuraavaa koko joukkuetta koskevaa kahden viikon karanteenia ei takuulla MM-kisaturnauksen aikana ehdi paikkaamaan se kuuluisa Erkkikään. Vasta äskettäin saatiin Liigassa todeta yhden ainoan ottelun kahdelle joukkueelle aiheuttamasta karanteenista, jonka vuoksi koko sarjajärjestelmä meni uusiksi. Tuskin kukaan tosissaan haluaa edes nähdä, kuinka vastaavassa tilanteessa toimittaisiin kesken MM-kisojen.

Mikäli hallitseva jääkiekon maailmanmestari tai mikä tahansa muu lajin huippumaista joutuisi lähtemään kotiin kesken kisojen, niin minkä arvoinen maailmanmestaruus niissä kisoissa silloin voitettaisiin? Leijonienkin ensimmäisestä maailmanmestaruudesta puhutaan joissain piireissä ”säälikultana”, koska jo kisoihin lähdettäessä tiedettiin niiden olevan Leijonien kaikkien aikojen mahdollisuus kaapata ensimmäinen maailmanmestaruutensa. Niin moni päävastustajista oli syystä tai toisesta sinä keväänä liikkeellä ilman kirkkaimpia tähtiään.

Tällaisilla asioilla voidaan tietysti spekuloida loputtomiin, mutta olisiko sittenkin viisasta odotella niiden kisojen kanssa sen verran, että saadaan kussakin maassa kansalliset rokotusohjelmat vietyä läpi ja nähdään niiden tulokset?

Pelattaisiin sitten keväällä 2022.

Terveinä.