Näkökulma: Osa liigaseuroista konkurssikypsiä – lisenssimaksuistako apu?

Mestiksestä Liigaan nousevan seuran tulee maksaa liigalisenssimaksu, joka ainakin Kouvolan KooKoon tapauksessa oli suuruudeltaan 1,3 miljoonaa euroa.

Jos ajatellaan, että pienimpien liigaseurojen kokonaisbudjetit pyörivät jossain alle seitsemässä miljoonassa eurossa ja siitä pelaajabudjetin osuus on pienimmilläänkin vähän alle kaksi miljoonaa euroa, niin summa on melkoinen suonenisku seuralle, jonka nousun ja liigapaikan varmistuttua pitäisi vielä tehdä melkoisia satsauksia liigakelpoisen joukkueen rakentamiseksi kotiotteluidensa olosuhteista nyt puhumattakaan.

Siinä sponsorien ovet käyvät tiuhaan tahtiin, kun kaiken tuon lisäksi pitää jostain vielä raapia melkein puolitoista miltsiä liigalisenssiä varten. Ilmeisesti tästä syystä lisenssimaksun suorittamiseen annetaan viisi vuotta aikaa.

Jostain kumman syystä julkisuudessa liikkuu hyvin vähän tietoa siitä, mihin Liiga käyttää seurojen sille maksamat lisenssimaksut. Googlaamalla sanan ”liigalisenssi” saa tietoa lisenssin myöntämisehdoista ja samasta lähteestä näkee myös nykyisten liigajoukkueiden toimitusjohtajien mielipiteitä lisenssijärjestelmän toimivuudesta. Sanallakaan ei mainita sitä, mihin lisenssirahoja käytetään. Jossain hakujen tuloksena löytyneessä lehtiartikkelissa Liigan toimitusjohtaja kertoo edustamansa osakeyhtiön olevan ”hyvissä taloudellisissa kantimissa”. Liigalisenssimaksun yhteydessä uusi liigaseura kun tulee aina pääomittaneeksi Liigaa ostamalla SM-Liiga Oy:n osakkeen.

Liigaseurat ovat taloudellisesti todella kovilla

Liigassa pelaavien seurojen taloudelliset kantimet sen sijaan eivät näytä yhtä hyviltä. Tyhjille katsomoille pelaaminen tuottaa esimerkiksi Pelicansillle julkisuudessa olleiden tietojen mukaan noin 10.000 euron taloudelliset tappiot joka ainoasta kotiottelusta ja kun siihen lisätään vielä vieraspelien kustannukset päälle, niin ainakin Lahdessa on turvauduttu yleisölle suunnattuun osakeantiin sekä 10.000 euron hintaiseen kotiotteluiden VIP-pakettiin tappioiden peittämiseksi.

Jääkiekkoseuran pyörittäminen on taloudellisesti haastava yhtälö normaaliaikoinakin, joten onko ihme, jos tänä talvena on kiekkoseurojen kuulumisista kertovissa jutuissa nousseet esiin pelaajakauppojen, jokatalvisten valmentajan vaihdosten ja kuntopuntarien ohella myös lomautukset ja yt-neuvottelut?

Mutta hymyilkää, arvoisat seurapomot, sillä huomenna on huonommin. Pudotuspeleistä ulos jäävien joukkueiden perinteistä rahasampoa eli tyhjennysmyyntejä ei tänä keväänä nähdä, sillä ostajia ei hyvillekään pelimiehille ole oikein ollut koko kautena. Playoff-joukkueista jokainen jatkaa jo runkosarjan aikana aloittamaansa taloudellisten tappioiden tahkoamista sekä kotona että vieraissa. Kauden päätteeksi parhaiten menestyneille jaetut rahapotit tuskin korvaavat kauden aikana syntyneitä tappioita sen lisäksi, että ovat omiaan kurjistamaan köyhiä ja vaurastuttamaan jo ennestään rikkaampia seuroja.

Pudotuspelikevään jälkeinen kesä puolestaan ei normaaliaikanakaan ole koskaan ollut yhdellekään liigajoukkueelle se rahantekokone, jonka salaisuuksia on varjeltu kilpailijoilta viimeiseen saakka. Puolenkymmentä liigaseuraa on jo kauden aikana ilmoittanut hoippuvansa konkurssin partaalla.

Voitaisiinko näissä oloissa ajatella, että omankin ilmoituksensa mukaan hyvissä taloudellisissa kantimissa oleva Liiga lainaisi seuroille näiden itsensä lisenssimaksujen muodossa Liigalle maksamia rahoja seuratoiminnan pyörittämiseen? Maksamattomien ja odotettavissa olevien laskujen maksamiseen eräänlaisena osakaslainana?

Sen luulisi olevan Liigankin etu, että siellä myös ensi talvena pelaa 15 joukkuetta eikä esimerkiksi 10, jos viisi seuroista heittää hokkarit naulaan ennen uuden kauden alkua. Vai onko tavoitteena palauttaa Liiga takaisin 10 joukkueen sarjaksi niin sanotun luonnollisen poistuman kautta?

Muistaakseni liigalisenssin ehdoissa lukee, että lisenssimaksu palautetaan seuran luopuessa liigapaikastaan ja siinä yhteydessä SM-Liiga Oy:n osakkeestaan. Mikäli näin on, niin ehkä nyt kannattaisi tosissaan ruveta miettimään sellaista vaihtoehtoa, että lainataan niitä lisenssirahoja kelvollisin ehdoin apua tarvitseville. Vai onko jonkun mielestä parempi maksaa niitä takaisin liigapaikastaan luopuvien seurojen konkurssipesille?


PÄIVÄN VIHJE: HIFK – KÄRPÄT

HIFK:n yllä leijuu pelottavan paljon kysymysmerkkejä! Syttyykö Kärpät jälleen uuteen liekkiin?