Korona pilasi tämänkin: Leijonapelaajan joukkue ylsi finaaleihin – jotka perutaan tai siirretään: ”Luultavasti urani oudoin kausi koskaan”
Kuva: Getty Images
Olympialaisten kaksinkertainen pronssimitalisti Noora Räty kertoi Instagram-tilillään, että pelaajan ihmeellinen kausi on tullut päätökseen erikoisella tavalla.
Venäläisen WHL:n finaalit on peruttu tai siirretty vähemmän yllättäen koronavirustapausten ja samalla viisumien päättymisten vuoksi. – Tämä kausi oli luultavasti urani oudoin kausi koskaan, kiinalaista KRS Vanke Raysia edustanut maajoukkuevahti kirjoitti. MM-kisojen viisinkertainen mitalisti kertoi asuneensa keskellä ei mitään Venäjän Stupinossa, ja lisäksi usea peli jouduttiin siirtämään koronan takia. Tämä puolestaan vaikutti harjoitteluohjelmaan. – Sain syksyllä aivotärähdyksen, joka piti minut sivussa kuukauden tekemättä mitään, muistutti Räty, joka kärsi myös polvivammasta, jonka piti pitää torjuja sivussa koko loppukauden. – Päätin, että palaan takaisin WHL-finaaleihin, ja aloitin intensiivisen kuntoutuksen, mutta korona päätti kauden ennen finaalien alkamista. Naisten kiekkokautta on jäljellä vielä muun muassa myöhemmän kevään MM-kisojen verran, mutta niissä Räty ei torju.
LUE MYÖS:
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”