Vaasan Sportilta pelaajakiinnityksiä – kahden puolustajan sopimukset jatkuvat myös ensi kauteen

Vaasan Sport tiedotti kahdesta pelaajasopimuksesta. Juho Tommila ja Olli Vanttaja jatkavat kotkapaidassa tulevankin kauden. Tommilan sopimus on vuoden mittainen, ja Vanttajan ensi kauden optio käytettiin ja sitä saman syssyyn myös jatkettiin vuodella kauteen 2022-23 asti.
Tommila on Rauman Lukossa kiekko-oppinsa saanut 28-vuotias puolustaja, joka siirtyi Sportiin kesken kauden 2018-19 Porin Ässistä. 332 Liiga-ottelun kokemuksen lisäksi Tommila on edustanut myös maajoukkuetta alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa vuonna 2011. Tämän kauden 50 ottelua ovat tuoneet 184-senttiselle puolustajalle pisteet 4+9.
Vanttaja on 21-vuotias Oulun Kärppien kasvatti. Viime kaudella hänet valittiin A-junioreiden SM-sarjan kakkostähdistöön, minkä jälkeen matka jatkui täksi kaudeksi Vaasaan. 29 ottelussa on kertynyt tehot 0+2 ja plus-miinus on kolme pykälää plussalla.
Sportin kausi on ollut positiivinen, sillä se on suhteellisen tukevasti kymmenen parhaan joukossa. Paikalla pysyminen tarkoittaisi seurahistorian toista playoff-karsintapaikkaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi