Liigan alkukauden pistelingon NHL-debyytti lähestyy – ottamassa NHL-supertähden paikan?
Kuva: Juha Tamminen
Tampereen Ilveksen riveissä Liigaa alkukaudella dominoineen Arttu Ruotsalaisen NHL-debyytti sarjan hännillä rypevän Buffalo Sabresin riveissä saattaa toteutua jo tulevana yönä.
Sabresin taxi squadiin vahvojen AHL-otteidensa myötä nostettu 23-vuotias taituri saattaa hyvinkin olla Sabres-valmennuksen valinta kokoonpanoon sen pudotettua tähtihyökkääjä Taylor Hallin kokoonpanostaan tiistaina mahdollisesti edessä häämöttävän pelaajakaupan vuoksi.
Myös Sabresin päävalmentaja Don Granaton puheet viittaavat Ruotsalaisen NHL-debyytin olevan lähellä.
– Hän on todella ansainnut sen (paikan NHL-kokoonpanossa) työmoraalinsa ja sitoutumisensa vuoksi. Hän on tehnyt hyvää työtä (farmiliiga AHL:ssä) ja kehittynyt tasaisesti, Granato kehaisee Sabresin kotisivuilla.
Samoilla linjoilla on myös Ruotsalaista alkukauden AHL:n Rochester Americansissa valmentanut Seth Appert.
– Hän ansaitsi tämän kutsun. Me todella haastoimme hänet, kun hän tuli seuraan. On hienoa nähdä hänen saavan palkinnon siitä, Appert kehaisee AHL-seuran haastattelussa.
Ruotsalainen iski Ilveksessä alkukaudella pelaamissaan 19 ottelussa tehot 16+11=27. AHL:ssä mies on takonut alkukaudella 13 peliin 13 (5+8) tehopinnaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Kulisseissa tapahtuu – NHL teki tiukan Venäjä-ratkaisun
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?