Alle 18-vuotiaiden MM-kisat alkavat Suomen aikaa ensi maanantain ja tiistain välisenä yönä Yhdysvaltojen Fresnossa, Teksasin osavaltiossa. Edellisen kerran turnaus pelattiin Pohjois-Amerikassa viisi vuotta sitten.

Alkaa olla hyvä hetki spekuloida tulevien kisojen voimasuhteita, joten tässä suurimpien mitalikandidaattien lähtökohdat turnaukseen ja arviot lopputuloksesta.

Kanada

Kanada mielletään usein suurimmaksi voittajasuosikiksi, mutta todellisuudessa se on voittanut MM-kultaa vain kahdesti. Osittain asia selittyy sillä, että monella huippupelaajalla on turnauksen aikaan kausi vielä kesken, joten se ei käytännössä ainoana joukkueena saa ikinä jalkeille parasta mahdollista joukkuetta.

Tällä kaudella asetelma on erilainen, hyvässä ja pahassa. Kanadan kolmesta suuresta juniorisarjasta OHL-peruuntui kokonaan, joten jokainen sarjan pelaaja on käytettävissä, mutta moni heistä ei ole pelannut pelin peliä. QMJHL:ssä ja WHL:ssä kausi on vielä kesken, mutta joitakin pelaajia on päästetty kesken kauden edustamaan Kanadaa alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa.

Kanada nimesi joukkueeseensa vain kaksi alaikäistä eli pelaajaa, joka voi edustaa maataan alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa myös ensi vuonna, mutta he ovat äärimmäisen suuria nimiä. Brad Lambertin kanssa vuoden 2022 NHL-draftin kärkipaikoista taisteleva Shane Wright tippui aivan kalkkiviivoilla alle 20-vuotiaiden kisakoneesta ja poikkeusluvalla jo 15-vuotiaana WHL:ää pelaava Connor Bedard on nakuttanut 15 otteluun huikeat 28 pistettä.

Suomalaisille tuttu nimi kokoonpanossa saattaa olla Brett Harrison, joka pelasi alkukauden lainalla Suomessa KOOVEEn organisaatioissa.

Hyökkäys: 10
Puolustus: 9
Maalivahti: 7

Arvio: Joukkueen taitotaso on eliittiä, mutta pelituntuma ei. Kanada pääsee ylivertaisen kokoonpanonsa turvin silti finaaliin.

Yhdysvallat

Yhdysvallat on näiden karkeloiden kestomenestyjä. Edellisen kerran se jäi mitaleiden ulkopuolelle vuonna 2003 ja kokonaan pois mitalipeleistä 20 vuotta sitten vuonna 2001. Huomion arvoista on myös, että viimeisessä 11 turnauksessa se on jäänyt vain kahdesti ulos finaalista ja voittanut kultaa seitsemän kertaa.

USAn lähtökohdat turnaukseen ovat niin normaalit kuin voi näissä olosuhteissa olla. Suurin osa pelaajista on pelannut lähes täyden kauden, ja etuna muihin maihin WHL:ssä pelaavaa maalivahti Braden Holtia lukuun ottamatta he ovat pelanneet ison osan kaudesta samassa joukkueessa Yhdysvaltain kehitysohjelmassa.

Holt ei ole ainoa, jonka nimen voi sekoittaa NHL-pelaajaan, sillä joukkueessa on myös Jack Hughesin kokonimikaima, joka on ennakkoon vuoden 2022 NHL-varaustilaisuuden kuumimpia nimiä. Edellä mainitulle NHL-pelaajalle sukua oleva Luke Hughes olisi ollut turnauksen valovoimaisimpia tähtiä, mutta on loukkaantumisen takia sivussa.

Hyökkäys: 9
Puolustus: 8
Maalivahti: 6

Arvio: L. Hughesin menetys on suuri lovi joukkueeseen, minkä myötä aivan kirkkaimmat tähdet puuttuvat. Yhdysvallat on finaalissa.

Venäjä

Venäjä on hallitseva hopeamitalisti päästyään ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen turnauksen finaaliin. Joukkueen menestys on ollut metafora stereotyyppiselle venäläispelaajalle. Se sortuu usein liikaan yksilökeskeisyyteen, mutta parhaimmillaan sitä ei pysäytä mikään.

Venäjän etuna moneen muuhun verrattuna on se, että tämä kausi itänaapurissa on pelattu täysimittaisena läpi. Suurimmat tähdet löytyvät hyökkäyksestä, sillä Nikita Tsibrikov, Fjodor Svetshkov ja vuoden päästä varattava Matvei Mitshkov ovat todennäköisiä ykköskierroksen varauksia.

Puolustuksesta siltä puuttuu terävä kärki kokonaan, mutta maalivahtipeli sillä on turnauksen yleiseen tasoon nähden hyvillä kantimilla Kirill Gerasimjukin ansiosta.

Hyökkäys: 8
Puolustus: 6
Maalivahti: 8

Arvio: Venäjällä ei ole tarpeeksi tulivoimaa peittääkseen puolustuksen vajavaisuuden. Taistelee pääsystä välieriin, mutta jää sijoille 4-5.

Suomi

Ennen viime kisojen pettymystä puolivälierissä Suomella oli neljän vuoden finaaliputki. Tänä vuonna Suomella ei ole aivan huippujoukkuetta.

2003-ikäluokan ykkösmaalivahtina vielä viime vuonna toiminut Paavo Kohonen ei yllättäen saanut kisapaikkaa, vaan maalia vartioivat Ässien Juuso Helomaan lisäksi HIFK:n vähälle pelituntumalle jääneet Jani Lampinen ja Aku Koskenvuo. Maalivahtiosasto onkin ennakkoon totuttua epävarmempi osa Pikkuleijonien peliä, mutta niin on muillakin.

Puolustuksessakaan ei suuria tähtiä ole, mutta tutuimpia nimiä valtayleisölle ovat pääosin Liigassa tällä kaudella luutineet Aleksi Malinen ja Topias Vilén. Hyökkäyksessä on kuitenkin useampi monipuolinen hyökkääjä, mistä tulee olemaan suuri apu huippupelaajia vailla oleville takalinjoille.

Suurin vahvuus Pikkuleijonilla on ehdottomasti hyökkäys, sillä vaikka Lambert on yksi turnauksen seuratuimpia pelaajia, on hänenkin takanaan aimo annos todella kovia pelimiehiä. Ville Koivunen, Samu Salminen, Oliver Kapanen, Samu Tuomaala, Niko Huuhtanen ja Joakim Kemell ovat etunenässä sellaisia pelaajia, joita kannattaa seurata turnauksen aikana.

Hyökkäys: 8
Puolustus: 7
Maalivahti: 7

Arvio: Heikohko puolustus ja maalivahtipeli ovat huono yhdistelmä. Välieriin pääsy olisi jo selkeä onnistuminen.

Ruotsi

Ruotsi on hallitseva alle 18-vuotiaiden maailmanmestari sen kaadettua Venäjän kaksi vuotta sitten. Mestaruuden uusimisen tiellä on selkeimmin maalivahtipeli, sillä tällä kaudella sillä ei ole laittaa luukulle Jesper Wallstedtin ja Hugo Alnefeltin kaltaisia kassareita.

Muualla kokoonpanossa homma toimii, sillä sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä on kärki kestää vertailun ketä tahansa vastaan Fabian Lysellin ja Simon Edvinssonin muodossa. Haastetta kauteen on tuonut se, että juniorisarjat ovat olleet Ruotsissa ison osan kaudesta pois toiminnasta.

Materiaalin laajuus on pieni ongelma, mikä laittaa kärkikastin pelaajille suuren paineen onnistua.

Hyökkäys: 9
Puolustus: 8
Maalivahti: 6

Arvio: Maalivahtipeli ei ole niin vahvoissa uomissa, että Ruotsia voisi hehkuttaa mestarisuosikiksi, ja siihen pandemia on iskenyt keskimääräistä pahemmin. Kärkikasti on kuitenkin sen verran kova, että Ruotsi on välierissä.