Tapparan ja Lukon välisen neljännen välieräpelin, tai oikeastaan koko sarjan erinäiset tapahtumat saattavat puhuttaa vielä pitkään. Esimerkiksi kotijoukkueen Kristian Tanukselta vietiin maanantaina maali videotarkastuksen jälkeen, koska tilanteessa otaksuttiin olevan kontakti Lukko-vahti Lassi Lehtiseen.

Tappara sen sijaan haastoi Mikko Petmanin 0-1-maalin, koska kirvesrintojen vahti Christian Heljanko sai pikkuruisen kontaktin itseensä ennen hyökkääjän maalia. Haasto veti vesiperän.

Komean pelaajauran tehnyt, ja kumpaakin seuraa edustanut Ville Nieminen otti yleisesti tapahtumiin kantaa rajuinkin sanakääntein Tapparan kotisivujen Kirvescast-juttusarjassa tuoreeltaan.

Stanley Cup -voittaja kävi itse asiassa todella kuumana. Hänen sanojensa mukaan Arto I. Järvelä, Jyri Rönn, Sampo Liusjärvi, Stefan Fonselius ja Lassi Heikkinen vievät kiekkoa väärään suuntaan. Näistä kaksi viimeistä olivat Lukon 0-1-vierasvoittoon päättyneen ratkaisupelin erotuomarikaksikko.

– He tulevat toivottavasti vastaamaan näistä tuomioista, joita tässäkin sarjassa on tehty. Toivottavasti nämä äijät tulevat omista koloistaan kertomaan, mitä he ovat päättäneet ja oliko tämä urheiluhengen mukaista. Luokattomia päätöksiä! Nieminen pauhasi viitaten pelitapahtumiin.

Järvelä toimii Liigan kilpailutoimenjohtajana, Rönn erotuomarijohtajana ja Liusjärvi kurinpitodelegaation puheejohtajana.

– Vastuunkannon pitäisi jossain kohtaa alkaa, ettei täällä vain päätellä tällaisia päätöksiä, jotka eivät kuulu peliin ollenkaan. Käsittämätöntä, että tällaiset äijät vetävät jääkiekkoa väärään suuntaan.

Heikkinen on Suomen tuomarikatraan kärkinimi.

– Mikä on Suomen tuomareiden taso, jos hän on ykköstuomari?

– Jos tässä ylistyssanoja halutaan, niin ne ovat ylimielinen ja yliarvostettu.

Eniten tunteisiin tuntui menevän se fakta, ettei esimerkiksi nelospelin kyseenalaisissa maalitarkasteluissa kumpikaan vahti nähnyt mitään väärää. Tulema oli se, että Tapparan maali siis vietiin ja Lukon ei – ja se eteni finaaliin tämän turvin voitoin 3-1.

Niemisen kommentit olivat niin suoria, että palautetta tai keskustelua lienee luvassa.

– Silmille tulee, mutta tulkoon! Nämä äijät hajottavat jääkiekon.