JYPiltä mielenkiintoinen hankinta! Vahvistuu Saksan divarin supertähdellä – takoi viime kaudella järjettömät tehot
Kuva: Taneli Niinimäki
JYP on hankkinut ensi kauden joukkueeseensa mielenkiintoisen nimen. Seura on tehnyt 1+1 mallisen sopimuksen 25-vuotiaan hyökkääjä Reid Gardinerin kanssa.
Gardiner pelasi tämän kauden Saksan divarissa. Hän nakutti 45 ottelussa huimat tehot 34+40=74.
Kaudella 2019-20 kanadalaishyökkääjä pelasi erinomaisen kauden Saksan pääsarjassa. Hän tykitti tuolloin 52 ottelussa tehot 11+24=35.
Nuoresta iästään huolimatta Gardiner on myös ehtinyt pelata useita tehokkaita kausia ECHL:ssä. Parhaalla kaudellaan hän iski 36 otteluun tehot 26+27=53.
– Gardiner on todella potentiaalinen ja mielenkiintoinen pelaaja, jota olimme seuranneet jo pidemmän aikaa. Korona on sekoittanut viimeisen vuoden aikana pelaajamarkkinoita ja tämän vuoksi Gardiner vietti viime kauden DEL 2:ssa ja normaalissa tilanteessa hän ei välttämättä olisi ollut edes saatavilla Suomen kaukaloihin tulevalle kaudelle, JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen kommentoi.
– Gardiner omaa kykyä olla tehokas maalintekijä vahvan laukauksensa ansiosta ja hän pystyy kiekollisena tekemään peliä edistäviä ratkaisuja. Gardiner on osoittanut aikaisemmin urallansa, että hän pystyy olemaan tehokas tulosyksikön pelaaja ja sitä me odotamme häneltä myös JYPin paidassa.
LUE MYÖS: TPS:n tähtipelaaja kauhistelee suomalaista treenikulttuuria: ”Tämä on hullua”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liiga jää taakse – tässä Tapparan mestaripuolustajan uusi osoite
- Nuorten Leijonien tähtihyökkääjä: uusi joukkue!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue Kanadassa pelattavaan turnaukseen!
- Liigan rahakas tarjous ei kelvannut – jenkkitähti teki yllättävän valinnan
- Kanadan huippumaalivahti on nyt erikoisessa tilanteessa NHL:ssä – lähes viiden miljoonan dollarin ongelma
- IL: Petteri Rimpinen löi tiskiin kovan tavoitteen ensi kaudesta
- Jussi Ahokas muisteli aikaansa TPS:ssä – suoraa tekstiä: ”V*tutti mennä hallille”
- Nuoret Leijonat iskussa – nollasi Sveitsin
- Lukon jättävät Westerholmin veljekset: uusi seura
- TPS löysi todellisen helmen – iso sopimus julki!